Blade Runner -ohjaaja haluaisi tehdä James Bond -elokuvan

Juuri Sicarion ensi-iltaan saanut ja seuraavaksi Blade Runner 2:n ohjaava Denis Villeneuve ottaisi mielellään erään suosituimmista elokuvasarjoista käsittelyynsä.

ComingSoonin haastattelussa monipuolinen ohjaaja kertoo, ettei halua tehdä vain yhdenlaista juttua, vaikka onkin liikkumassa enemmän genre-elokuvan suuntaan.

”… Ymmärrän, että jokaisella genrellä on omat sääntönsä, mutta minulle ne ovat kaikki silti elokuvia. Olen vain kiinnostunut kokeilemaan erilaisia juttuja, ja olin erittäin innoissani tehdessäni elokuvan, joka vaati enemmän toimintaa. Kasvoin James Bondin parissa. Rakastan James Bond -elokuvia. Olisi mahtavaa tehdä James Bond -leffa vielä joku päivä. Toiminta on hyvin elokuvallista. En erityisemmin rakasta dialogia, rakastan enemmänkin liikettä. Hyvin tehtynä toiminta voi olla hyvin runollista ja merkityksellistä.”

Skyfallin ohjannut Sam Mendes ei aio jatkaa Bond-sarjan parissa pian ensi-iltansa saavan 007 Spectren jälkeen, joten tuottajilla on joka tapauksessa tehtävänään hankkia uusi tekijä kameran taakse. Voisiko se olla Villeneuve?

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut