Bongaa Hämähäkkimiehen isä: kaikki Stan Leen näyttäytymiset yhdellä iskulla

4.1.2013 22:56

Marvel Comicsin pääjehu Stan Lee on vilahtanut lähes kaikissa Marvelin supersankareista tehdyissä elokuvissa 2000-luvulla. Lee toimi aikoinaan muutamien Marvel-animaatioiden kertojaäänenä ja ääninäyttelijänä, mutta tarkkasilmäiset leffahullut taitavat tuntea hänet ennen kaikkea näistä pienistä cameo-rooleista.

Nyt jo yhdeksänkymppinen sarjakuvakäsikirjoittaja ja -toimittaja Lee on ollut mukana luomassa Marvelin tunnetuimpia hahmoja kuten Hämähäkkimiestä, Hulkia, Ryhmä-X:ää ja Rautamiestä, joten on vähintään sopivaa bongata hänet myös näistä kertovissa elokuvissa. Lee on esiintynyt supersankarileffoissa esimerkiksi nakkikioskin myyjänä, vartijana, Larry Kinginä ja Hugh Hefnerin näköisenä heppuna.

Leen näyttäytymiset Marvel-sankarien elokuvissa on koottu yhteen videoon, joka käsittää 17 klippiä X-Menistä (2000) The Amazing Spider-Maniin (2012). Mukaan on otettu myös tv-elokuva The Trial of the Incredible Hulk (1989).

Tiettävästi myös tulevassa Iron Manin jatko-osassa tullaan näkemään pilkahdus Leetä. Sitä ennen voit katsoa Leen aikaisemmat cameot alta:

(Episodi/HM)

Lisää luettavaa