Brittilehti: Vauhdikkaiden rikosleffojen tekijä on tuottajien ykkösvalinta Bond-ohjaajaksi

Guy Ritchie neuvottelee Bond-ohjaajan pestistä, mikäli brittiläistä iltapäivälehteä on uskominen.

21.9.2016 14:17

James Bondin esittäjään liittyvien huhujen lisäksi on lähtenyt liikkeelle juttuja, joiden mukaan Guy Ritchie, 48, olisi ehdolla seuraavan Bond-leffan ohjaajaksi.

Brittiläisen Mirror-lehden mukaan Ritchie on hommaan ykkösvalinta, ja hän on käynyt keskustelua Bond-tuottaja Michael G. Wilsonin kanssa viime viikonloppuna Los Angelesissa.

Kaksi edellistä Bond-tuotantoa ohjannut Sam Mendes ei pyynnöistä huolimatta halua jatkaa ohjaajana, joten kameran taakse on saatava uutta verta.

Ritchie tunnetaan muun muassa Sherlock Holmes -elokuvista sekä vauhdikkaista rikoselokuvista kuten Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja Snatch. Brittiohjaajan viimeisin ohjaustyö oli 60-luvulle sijoittuva vakoiluseikkailu Koodinimi U.N.C.L.E.

Tässä vaiheessa Ritchie ja Wilson käyvät kuitenkin vasta neuvotteluja. Toinen juttu on, päästäänkö ohjaamisesta sopimukseen. Jäämme odottamaan tarkempia uutisia.

Lisää luettavaa