Bruce Willis ja M. Night Shyamalan näkevät jälleen kuolleita – Uusi yhteinen elokuva

30.1.2014 11:13

Voisiko yhteinen elokuva pelastaa Bruce Willisin ja M. Night Shyamalanin kiistatta himmenneet urat? No, sitä he ainakin yrittävät. Ohjaaja-näyttelijä -kaksikko, joka yhdisti voimansa jo hittielokuvissa Kuudes aisti ja Unbreakable, palaa juurilleen kuolleiden maailmaan elokuvassa Labor of Love.

Elokuva on paluu juurille myös siinä mielessä, että se on yksi Shyamalanin varhaisimpia käsikirjoituksia ja kaukana viime aikojen isoista tehoste-elokuvista. Kyseessä on yliluonnollinen romanssielokuva, joka kertoo Willisin esittämästä philadelphialaisesta kirjakaupan omistajasta, jonka vaimo yllättäen kuolee traagisessa onnettomuudessa. Tämä menetys saa kirjakauppiaan älyämään, ettei hän koskaan kertonut vaimolleen, kuinka paljon tätä oikein rakastaa. Ja koska vaimo joskus kysyi häneltä, kävelisikö hän maan läpi vaimonsa vuoksi, lähtee mies kävelylle halki koko maan kunnioittaakseen vaimonsa muistoa.

Siirappistako? Se jää nähtäväksi. Elokuvan tuotanto käynnistyy syyskuussa.

Lähde: The Playlist

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa