Charlize Theron: seuraavan Mad Max -leffan käsikirjoitus on valmiina pöydällä

Ohjaaja on tehnyt taustatyönsä niin huolella, että seuraava elokuva vain odottaa tekemistään.

12.7.2017 17:15

Käsikirjoittaja-ohjaaja George Miller kirjoitti Mad Max: Fury Roadin taustatyötä tehdessään niin kattavat taustatarinat Maxille ja Furiosalle, että niistä syntyi kokonaiset käsikirjoitukset omia elokuviaan varten. Mutta missä viipyy odotettu esiosa?

Varietyn kanssa jutellut näyttelijä Charlize Theron vahvistaa, että käsikirjoitukset tehtiin kolmeen elokuvaan, ja kertoo olevansa täysin valmis seuraavaan elokuvaan. Mutta vaikka studio kuinka haluaisi tehdä seuraavan Mad Maxin, on yksi mies vastuussa sen jatkosta.

”Tekisin sen mielelläni… Mutta loppujen lopuksi tämä juttu elää täysin Georgen mukana. Luulen Warner Brosinkin tietävän sen. Odotamme kaikki hänen näyttävän meille tien”, näyttelijä sanoo.

Mad Max -esiosan sijaan Miller on sanonut tekevänsä seuraavaksi pienen ja tietokonetehosteista vapaan elokuvan. Aavikolle paluuta saadaan siis odotella vielä tovi, mikäli ohjaaja edes kromirattiin aikoo vielä tarttua.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia