Christian Balen Netflix-elokuva on synkkä mysteeri – viinaan menevä etsivä jahtaa murhaajaa

Lopputulos on hienoinen pettymys.

25.2.2023 10:00

Netflixin alkuperäisleffa The Pale Blue Eye sijoittuu New Yorkin osavaltion West Pointin sotilasakatemiaan.

Tapahtuu nuoren kadetin murha joka on tutkittava perin pohjin, sillä arvostetun laitoksen maine ei saa tahraantua. Oppilas löydetään hirtettynä ja myöhemmin joku käy myös leikkaamassa uhrin sydämen irti.

Christian Balen esittämä viinaan menevä masentunut etsivä saa tehtäväkseen löytää murhaajan ja epäiltyjen lista kasvaa jatkuvasti.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Scott Cooper on työskennellyt Balen kanssa aiemminkin elokuvissa Rautakaupunki sekä Hostiles. Edellä mainitut olivat varsin onnistuneita henkilökuvia. Siksi onkin hienoinen pettymys, että tässä Louis Bayardin romaaniin perustuvassa elokuvassa hahmot jäävät hieman etäisiksi.

Päähenkilöiden sijaan synkkääkin synkempi mysteeri The Pale Blue Eye rakastaa sen talvisia maisemia. Fiktiivisenä trillerinä se ammentaa jotain ihan oikeastakin elämästä, sillä yksi tarinan merkittävistä hahmoista on legendaarinen runoilija ja kirjailija Edgar Allan Poe.

Tero Heikkinen

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia