CIA käytti mielenhallintaa kehittääkseen täydellisen salamurhaajan

Matt Damon palaa taas piakkoin elokuvateattereihin Jason Bournen roolissa. Hän tunnetusti esittää aivopestyä, muistinsa menettänyttä salamurhaajaa, joka yrittää etsiä palasia menneisyydestään.

Elokuvien idea ei ole kaukaa haettu, sillä CIA on tehnyt vastaavia kokeita 1950- ja 1960-luvuilla. MKUltra-nimisen salaisen ohjelman tarkoituksena oli kehittää tekniikoita, joilla voitaisiin pakottaa joku tappajaksi.

Ohjelmassa oli 149 erilaista koetta, joita käytettiin koehenkilöihin, jotka eivät monesti tienneet mistä on kyse. Muun muassa erästä mielisairaalapotilasta pidettiin 179 päivää jatkuvasti LSD-huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Ohjelmalla oli tarkoituksena niin ikään kehittää parempia kuulustelumetodeja. Oudoimpana kehityksen kohteena oli yritys hallita vihamielisten maiden johtajien mieliä. Yhtenä kohteena oli Fidel Castro.

MKUltra-ohjelma oli erittäin laaja, sillä siihen osallitui peräti 44 yliopistoa, 12 sairaalaa ja kolme vankilaa. Useimmat kuitenkaan tuskin tiesivät, että he työskentelevät CIA:lle.

Todistusaineistosta löytyy tietoa tapauksista, joissa ihmisiä on saatu tekemään outoja asioita – mukaanlukien toisen koehenkilön ampumisyrityksen. Ohjelman johtaja Sidney Gottlieb väitti kuitenkin vuonna 1972, että kokeet olivat ”hyödyttömiä.”

Jason Bourne -elokuva saapuu teattereihin 29. heinäkuuta.

Lähde: New York Post

Aiheeseen liittyvät jutut