Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja säveltäjä Clint Eastwood täyttää tänään 80 vuotta. Legendaarinen elokuvantekijä ei osoita väsymisen merkkejä.
Eastwood syntyi 31. toukokuuta 1930 San Franciscossa työläisperheeseen. Hän aloitti televisionäyttelijänä sarjassa Lännen tie vuonna 1959.
Ohjaaja Sergio Leone huomasi Eastwoodin televisiosta. Vuonna 1964 Eastwood näytteli Leonen spagettiwesternissä Kourallinen dollareita, jota seurasivat Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät pahat ja rumat (1966).
Likainen Harry -elokuvasarja 1970-luvulla merkitsi Eastwoodin läpimurtoa Hollywoodissa. Elokuvia tehtiin kaikkiaan viisi.
1970-luvulla Eastwood ryhtyi itse ohjaamaan ja tuottamaan elokuvia. Hänen menestyneimmät ohjauksensa ovat Armoton (1992) ja Million Dollar Baby (2004). Kumpikin elokuva keräsi neljä Oscar-palkintoa.
Clint Eastwood on uransa aikana esiintynyt liki 80 elokuvassa. Hänen viimeiseksi elokuvaroolikseen on ilmoitettu Walt Kowalskin osa kahden vuoden takaisessa Gran Torinossa.
Eastwood jatkaa yhä ohjaamista. Lokakuussa ensi-iltaan saapuu yliluonnollinen trilleri Hereafter, jonka pääosassa nähdään Matt Damon. Tekeillä on myös elokuva FBI-pomo J. Edgar Hooverista.