Clint Eastwood ohjaa Beyoncéa musikaalielokuvassa

Warner Bros. on vahvistanut Clint Eastwoodin ohjaavan uusintaversion musikaalielokuvasta A Star Is Born (Tähti on syntynyt). Elokuvan pääroolissa nähdään Beyoncé.

Melodraama Tähti on syntynyt on filmattu jo kolme kertaa. Parhaana tulkintana pidetään vuoden 1954 versiota, jonka pääosissa loistivat Judy Garland ja James Mason. Sen ohjasi George Cukor, joka teki jo vuonna 1932 elokuvien ”esiversion” Menestyksen hinta (What Price Hollywood?).

Uusintaversiosta on puhuttu jo jonkin aikaa. Viime vuonna uutisoitiin Nick Cassavetesin astuvan ohjaajan paikalle. Laulaja-näyttelijä Beyoncén vastapariksi oli tuolloin ehdolla Russell Crowe, joka on jättäytynyt pois projektista.

Eastwoodin tuorein ohjaus on Matt Damonin tähdittämä Hereafter, joka pyörii parhaillaan elokuvateattereissa.

Aiheeseen liittyvät jutut