David Ayer pesee kätensä Suicide Squad -fiaskosta: “Studion leikkausversio ei ole minun elokuvani”

On todella harvinaista, että studion leikkausversio on jollain tapaa parempi kuin ohjaajan oma versio.

30.7.2021 16:02

Suicide Squad (2016) on heikko DCEU-leffa. Se on sekava, huonosti leikattu, kaavamainen ja vailla päätä tai häntää. Ohjaaja David Ayer saa edelleenkin kuulla kaikenlaista roskaa siitä, koska hänen nimensähän elokuvan kärkipaikalla komeilee.

Ayer on halunnut julkaista elokuvasta oman leikkausversionsa: #ReleasetheAyerCut.

– En vain osaa lopettaa. Uhrasin koko elämäni Suicide Squadille. Loin jotain uskomatonta. Minun versioni on monitahoinen ja koskettava matka, jossa huonot ihmiset heitetään menemään, hylätään. Se on teema, joka koskettaa minua syvästi, Ayer kertoo.

Ayer kertoo samalla lapsuudestaan. Hänen isänsä teki itsemurhan, kun hän oli nuori. Häntä käytettiin hyväksi sijaiskodissa. Rikkinäisen lapsuuden takia hän oli koko ajan tekemisissä Los Angelesin poliisilaitoksen kanssa.

– Studion leikkausversio ei ole minun elokuvani. Minun elokuvastani löytyvät perinteiset hahmonkehitykset, huikeat näyttelijäsuoritukset sekä vedenpitävä kolmas näytös. Pieni joukko ihmisiä on nähnyt sen. Jos joku väittää nähneensä sen, hän ei ole nähnyt sitä.

– Tämä ärsyttää minua, koska tein koskettavan draamaelokuvan, joka revittiin kappaleiksi studion toimesta, kun he yrittivät tehdä siitä Deadpoolin, vaikka elokuva ei alkujaankaan ollut mitään sellaista. Sitten minä saan syyt niskoilleni. Minä olin laivan kapteeni, minun nimeni yhdistetään siihen. Eikä se kuitenkaan edusta sitä mitä tein, ja silti minun pitää ottaa kaikki luodit vastaan ja olla hyvä sotilas. Tein upean elokuvan. Se on upea elokuva, mutta pomot pelästyivät sitä.

– Olen vanhan koulukunnan ihminen. Pidin suuni kiinni ja otin kaiken jopa yksityiselämään menevän kritiikin vastaan. Ai miksikö? Olen tehnyt niin koko elämäni.

— En aio enää puhua aiheesta julkisesti.

Ayerin julkinen kirje on luettavissa alla.

James Gunn (joka on nyt tehnyt uuden The Suicide Squad -elokuvan) antoi tukensa kaverilleen.

https://twitter.com/JamesGunn/status/1420835480543776771

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia