David O. Russell Joy-tähdestään: Jennifer Lawrencella on vanha sielu

Vasta 25-vuotias Jennifer Lawrence on esittänyt Nälkäpelin ikonista sankaritarta, saanut Oscar-ehdokkuudet Winter’s Bonen isäänsä metsästävänä Ozarkvuorten tyttönä ja huijarin mustasukkaisena vaimona American Hustlessa. Voiton hän sai nuorekkaana leskenä David O. Russellin Unelmien pelikirjassa. Joy-elokuva antoi hänelle kuitenkin ihan uuden haasteen: hänen oli esitettävä tavallista yksinhuoltajaäitiä, joka vuosikymmenten aikana rakentaa menestyvän liikeyritysvaltakunnan.

Lawrence tarttui mielellään Russellin monitahoisimpaan naishahmoon, joka jatkaa puurtamista, vaikka näyttää siltä, että hänen olisi luovuttava kaikista unelmistaan.

– Tekisin Davidin puolesta mitä vain, miljoonasta eri syystä, Lawrence selittää.

– Kun hän soitti ja kysyi, haluaisinko esittää naista, joka keksi Ihmemopin, ajattelin, että Davidin käsissä siitä tulee mahtava hahmo. Kyseessä ei ollut vain naisen kamppailusta menestykseen vaan se käsitteli ilon ja onnen merkitystä silloin, kun on saavuttanut haluamansa.

JOYMonien mielestä Lawrencesta on tullut Russellin muusa, ja ohjaaja-käsikirjoittajan mielestä nuori nainen oli nappivalinta Joyn rooliin.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että Jenniferillä on vanha sielu. Kun tapasimme Pelikirjassa, mietin oliko hän kaksi- vai nelikymppinen. Kumpikin olisi sopinut. Hän oli minulle ainut Joy, ja hän näytteli suurella sydämellä. Hän sopii moniin eri maailmoihin ja on aina valmis odottamattomaankin.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Jennifer on yksin elokuvan tunnekeskiössä. Hän teki valtavasti töitä, jotta saisi Joysta jokaisen huoneen keskipisteen olematta äänekäs tai rauhaton. Hänen piti rakentaa linkki taikaa täynnä olevasta pikkutytöstä nuoreen naiseen, jonka liekin elämän pettymykset ovat tukahduttaneet, ja sitten jälleen kypsäksi naiseksi, joka on valmis pistämään koko elämänsä likoon jonkin asian puolesta.

Lawrencea kiehtoi kuinka perhekeskeinen Joy on yhtäkkiä valmis hyppäämään tuntemattomaan.

– Luulen, että Joy uskoi aina olevansa kaikkien perheenjäsenten tukipilari. Hän luopui unelmistaan tukeakseen muita ja asetti heidät itsensä edelle ennen kuin tajusi, että hänen sisällään on vielä jotain, jolle pitää antaa tilaa elää ja hengittää. Siksi tarinan oli kuljettava neljän sukupolven läpi, koska usein täysi elämä muodostuu vasta sellaisesta kaaresta.

JOY

Näyttelijättärelle oli haaste viedä Joy keski-ikään, joka hänelle itselleen on vielä kaukaista tulevaisuutta.

– En ollut tehnyt sellaista aikaisemmin, mutta se tuntui hyvin orgaaniselta Davidin tekstin ansiosta. Tein töitä Joyn äänen ja pienten maneerien muutoksilla. Niistä tuli itsevarmempia, pehmeämpiä ja hitaampia, Lawrence selostaa.

Muutos teki vaikutuksen Russelliinkin.

– Hahmon ikääntyessä myös Jenniferin käytös muuttui, hänen äänensä muuttui. Mieleeni tuli kuinka Christian Bale muuttui American Hustlessa. Samalla hahmo toteutti Joyn isoäidin ennustuksen siitä, kuinka Joyn vahvuus on olla kaikkia koossa pitävä rauhallinen läsnäolo.
Lawrencen mielestä hahmon ytimessä olivat hänen epätoivon vuotensa.

– Pidin Davidin tarinassa siitä, että se keskittyy aikaan, jolloin Joy ei usko itseensä, kun kaikki pitävät hänen unelmiaan suureellisina ja typerinä. Menestyksekkäitä ihmisiä kuvailtaessa on tärkeä kertoa myös ajoista, jolloin he eivät tiedä mihin he pystyvät.

Joy_Robert_De_Niro_Isabelle_RosselliniJoyn perhettä näyttelevän ensemblen Lawrence tiesi jo etukäteen eläväiseksi, koska oli työskennellyt monen, erityisesti Robert De Niron ja Bradley Cooperin, kanssa aikaisemminkin. Hänestä toistuvat roolikohtaamiset ovat hieno asia.

– Toisaalta näkee näyttelijöitä ja muita ihmisiä, jotka jo tuntee, mutta toisaalta esitämme uusia hahmoja ja kemiat ovat aivan erilaisia. Se on jännittävää.

Rohkaisua Joyn kipinän etsimiseen Lawrence sai linkistä, joka hänelle on syntynyt David O. Russellin kanssa.

– Se on mitä merkillisin side. Minusta tuntuu, että David näkee sydämeeni ja saa sen sykkimään haluamallaan tavalla. Olen iloinen, että hän on halunnut minut osaksi työtään ja maailmaansa.

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut