Denzel Washington Nightcrawler-ohjaajan odotettuun toiseen elokuvaan

Oscar-palkittu näyttelijä on ollut ohjaajan mielessä jo pitkään.

26.8.2016 10:40

Denzel Washington on kiinnittämässä itseään Nightcrawler-elokuvalla hienon debyyttiohjauksensa tehneen Dan Gilroyn Inner City -elokuvaan.

Inner Cityn sanotaan olevan Sidney Lumetin The Verdict -elokuvan hengessä toimiva hahmovetoinen lakidraama. Washington esittää elokuvassa lakimiestä, jonka losangelesilainen firma joutuu isojen muutosten kouriin.

Varietyn mukaan projekti on ehtinyt jo kerätä valtavaa kiinnostusta useilta tahoilta, kuten Netflixiltä, joka hamuaa elokuvaa ohjelmistoonsa. Käsikirjoitus lähtee kiertoon syyskuun alussa.

 

Lisää luettavaa