Downton Abbey -elokuvan kuvaukset alkoivat – päätähti jakoi kuvan

Suureen suosioon kuuden tuotantokautensa aikana noussut brittisarja Downton Abbey jatkaa tarinaansa ensi vuonna elokuvan avulla.

11.9.2018 12:06

Epookkisarjojen aatelia ehdottomasti oleva Downton Abbey loppui vuonna 2015, ja siitä asti on huhuttu tarinan jatkamisesta tavalla tai toisella.

Kesällä pitkään vellonut huhu vahvistettiin, ja tarinan kerrottiin saavan jatkoa teatterilevitykseen tulevan elokuvan muodossa.

Muuta tietoa tulevasta elokuvasta ei ole paljoa jaettu, mutta elokuvan tekemisessä tiedetään olevan mukana tuttuja nimiä, kuten sarjan luonut Julian Fellows, joka on käsikirjoittanut elokuvan. Sarjan kaikkien päätähtien vahvistettiin myös olevan mukana uudessa elokuvassa, ja eilen yksi päätähdistä, lady Maryä esittävä Michelle Dockery jakoi Instagram-tilillään kuvan elokuvan kuvausten ensimmäisestä päivästä.

https://www.instagram.com/p/BnjTJImhHpR/?taken-by=theladydockers

Elokuvan julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

 

Lisää luettavaa