Draamasuosikin kuvaukset jatkuvat – vaikka yksi tähdistä tuomittiin juuri vankeuteen

Kanadalaissarja Sydämen kutsumuksen jatko on taattu.

28.8.2020 15:31

Romanttisista ja myös lapsille sopivista tuotannoistaan tunnettu Hallmark-yhtiö ei ole kovin pian lopettamassa suosikkisarjaansa Sydämen kutsumus. Suomessa Ylen kanavilla esitetyn periodisarjan suosio on ollut niin suurta, että yhtiö on päättänyt jatkaa Erin Krakowin tulkitseman opettajatar Elizabeth Thatcherin ja hänen pittoreskin kotikaupunkinsa tarinaa ainakin kahdeksannelle kaudelle.

Sarja palasi koronavirusepidemian aloittamalta tuotantotauolta hiljattain, mitä todistaa mm. sen näyttelijöiden julkaisema yhteisotos.

Linkin kuvassa ovat sarjassa Thatcherin naapurustoon ja lähimpiin ystäviin kuuluvat teollisuusjohtaja Leland (Kavan Smith) sekä hänen rouvansa, tähtiviihdyttäjä Rosemary (Pascale Hutton). Heidän roolinsa tulee odotettavasti kasvamaan jatkossa, sillä lämminhenkisen sarjan yhdessä merkittävimmistä osista nähty Lori Loughlin ei kuulu enää sen näyttelijöihin.

Loughlin ja hänen miehensä Mossimo Giannuli tuomittiin viime viikon lopulla lahjusskandaalissa. Loughlinin katsottiin yhdessä miehensä kanssa pyrkineen edesauttamaan tyttärensä opiskelupaikan saantia vilpillisin keinoin. Näyttelijä joutuu tästä syystä kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Hänen Sydämen kutsumuksessa esittämänsä pormestari, kahvilayrittäjä ja koko Hope Valleyn hyväntekijä Abigail kirjoitettiin sarjasta ulos pikaisesti syytteiden tultua julki.

Lähteet: Cinemablend, Deadline

Lisää luettavaa