Duudsoneiden Jukka uhrataan brutaalisti musiikin alttarilla – Conductor nähdään lauantaina Upgrade-leffan esipalana Helsingissä

Raju lyhäri. Conductor on todella brutaali. Ei alle 18-vuotiaille!

Yleisöennätyksensä murskannut Night Visions -festari meni jo, mutta parhaita paloja on edelleenkin nähtävissä.

Lauantaina 15.12. on Helsingin WHS Teatteri Unionissa tarjolla ultraväkivaltainen Upgrade. Leigh Whannellin väkivaltasinfonia voitti Night Visionsin yleisöpalkinnon.

Ennen Upgradea nähdään erittäin brutaali ja hurmeinen Conductor, jossa Duudsoneiden Jukka Hildén tekee lyhytelokuvadebyyttinsä – ja millä tavalla se tapahtuukaan! Veri nimittäin lentää.

Suomalaistaustaisen Alex Noyerin uunituore esikoisohjaus Conductor on tuotettu Yhdysvalloissa, mutta teos on toteutettu suurilta osin kotimaisten elokuva-alan ammattilaisten voimin.

Muun muassa syntetisaattoridokumentin 808 (2014) tuottajana aiemmin meritoitunut Noyer on tuottanyt Conductorin yhdessä Hannu Aukian kanssa. Aukia on ollut aiemmin mukana muun muassa Dome Karukosken Tom of Finlandin sekä Aleksi Salmenperän Tyhjiö-elokuvan tuotannoissa. Musiikin on yhdessä tuottaja Aukian kanssa säveltänyt nykyään Los Angelesissa asuva virtuoosi Jaakko Manninen, joka tunnetaan parhaiten Beats and Styles -yhtyeen laulajana ja kitaristina. Äänitöistä vastaa huikean uran Hollywoodissa luonut Jussi Tegelman, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Sam Raimin ja Zack Snyderin kaltaisten supertähtiohjaajien kanssa.

Näyttelijäjoukkoon suomalaisväriä tuo Duudsonit-ryhmän amerikkalaistunut jäsen Jukka Hildén, joka tekee nyt lyhytelokuvadebyyttinsä kameran edessä. Hildénin yllätysrooli on siinä määrin shokeeraava, että lopputulosta ei voi suositella alaikäisille tai herkkävatsaisille.

Conductor on niittänyt tänä syksynä festivaalimenestystä Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Portugalissa, Australiassa ja Meksikossa. Meksikon tärkeimmällä kauhu- ja fantasiaelokuviin erikoistuneella festivaalilla Mexico Cityn Morbidossa elokuva voitti kansainvälisen lyhytelokuvakilpailun kakkospalkinnon Hopeisen pääkallon. Näin Conductor myös asettui osaksi kotimaisen elokuvan latinomenestyksen jatkumoa; samaisen lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnon Kultaisen pääkallon voitti vuonna 2014 suomalainen Christer ”CHRZU” Lindström ohjauksellaan Nightsatan and the Loops of Doom.

Seitsemänminuuttinen Conductor esitetään lauantaina 15.12.2018 Helsingin WHS Teatteri Unionissa (katuos. Siltavuorenranta 18, 00170 Helsinki) klo 19.15 marraskuun 2018 Night Visions -festivaalin yleisöpalkinnon voittajaelokuvan, Leigh Whannellin ohjauksen Upgrade (Australia 2018) alkukuvana.

Liput (10 e / kpl) ovat myynnissä nyt osoitteessa www.teatteriunion.fi.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut