Tom of Finland

GENRE ENSI-ILTA 24.02.2017 TÄHDET

Viime vuosina Touko Laaksonen (1920–1991) on saanut paljon huomiota myös kotimaassaan. Paremmin Tom of Finlandina tunnettu taiteilija on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita, vaikka aloittikin uransa yllättävän myöhään. Tähän vaikutti tietysti silloinen aika ja eletty elämä, mutta myös hänen taiteensa luonne.

Dome Karukosken uudessa elokuvassa poraudutaan Laaksosen elämään kuten hyvän elämäkertaelokuvan kuuluu: häpeilemättä mutta toisaalta rehellisesti ja monipuolisesti. Laaksosta ei esitetä ainoastaan homoeroottisten kuvien piirtäjänä, vaan underground-taiteilijana, sotasankarina ja suomalaisena edelläkävijänä.

Laaksonen taisteli jatkosodassa, josta hänet palkittiin Vapaudenristillä. Vaikka sota jätti nuoreen mieheen ikuiset arvet, hän löysi myös inspiraation. Univormut ja voima kiehtoivat Laaksosta niin paljon, että hän sai lisää pontta omaan visuaaliseen ilmaisuunsa niin työpaikallaan mainostoimistossa kuin eroottisiin pöytälaatikkopiirroksiinsa kotonaankin.

Laaksonen pyöri Helsingin silloisissa suppeissa homopiireissä. Myöhemmin hän myi piirtämiään kuvia aina Berliinissä asti. Eurooppa oli alakulttuureille huomattavasti kehittyneempi kuin sen aikainen Helsinki. Todellista suosiota Laaksonen sai kuitenkin vasta 1970- ja 80-luvuilla Yhdysvalloissa, jossa taiteilijanimeä Tom käyttävä suomalainen sai ensimmäiset piirroksensa lehtiin. Siitä alkoi Laaksosen elämän loppuun asti kestänyt suosio, josta edes hänen oma sukunsa ei tiennyt.

Esimerkiksi taiteilijan läheinen sisko sai tietää asiasta vasta, kun Laaksonen oli jo homokulttuurin megatähti. Satunnaiset ystävät tiesivät, kuten tietysti myös Laaksosen elämänkumppani Veli, joka on Lauri Tilkasen paras roolisuoritus tähän asti. Elokuva on muutenkin taitavasti näytelty, mistä kiitos paljolti kuuluu Laaksosta erinomaisesti tulkitsevalle Pekka Strangille.

Elämäkertaelokuvana Tom of Finland ei kalpene muiden kuvataiteilijoista kertovien elokuvien rinnalla. Tämä on Suomen vastine elokuville kuten Pollock (2000) tai Basquait (1996). Vaikka käsikirjoitus sortuu paikoin dramaturgiseen kömpelyyteen, lähinnä tarpeettomaan ilmeisyyteen, Aleksi Bardy on kirjoittanut toimivan ja erittäin hauskan käsikirjoituksen.

Myös Karukosken ohjaus toimii hienosti sortumatta tarpeettomiin kliseisiin. Aihetta käsitellään kypsästi ja Karukoski työryhmineen on luonut historiallisen Helsingin kekseliäästi. Visuaalisesti elokuva näyttää autenttiselta, mutta toisinaan tuntuu ettei siihen kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Esimerkiksi vaatteet vaikuttivat paikoin käyttämättömiltä ja muistuttivat niiden olevan mitä ovat – rooliasuja. Tämä tekee kotimaisista elokuvista aivan liian usein epäaidon näköisiä.

Tom of Finland tarjoaa myös tuoreen näkökulman sotaan. Esimerkiksi Laaksosen aikalaisen Väinö Linnan sotakuvaus saa tänä vuonna jo kolmannen filmatisointinsa, vaikka Suomen itsenäisyyttä voisi juhlia myös taiteen, osaamisen ja rakkauden näkökulmasta. Tom of Finlandissa sota on välttämättömyys, joka käydään läpi mutta jonka jälkeen jatketaan elämää. Keskitytään tulevaan eikä ryvetä menneessä.