Dwayne Johnsonin Roadblock mukana G.I. Joe 2:ssa

30.6.2011 23:43

G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) -elokuvan  jatko-osan, G.I. Joe 2: Cobra Strikesin yhdeksi päähahmoksi on vahvistettu Dwayne Johnsonin (Fast Five) näyttelemä Roadblock.

Stephen Sommersin aloittamaa tarinaa jatkaa kakkosessa ohjaaja Jon M. Chu (Justin Bieber: Never Say Never, Step Up 3D).

Roadblockista suunnitellaan yhtä tarinan keskushahmoista yhdessä mykän ninjasoturi Snake Eyesin kanssa. Joskin ruutuaikaa lienee runsaasti luvassa myös tuotannon toiselle suurelle nimelle, Channing Tatumille (Kotka), jonka näyttelemä Duke oli ykkösen selkeä keskusmoottori.

Snake Eyesin trikoissa ykkösessä pomppi taistelulajiekspertti Ray Park (X-Men).

Dwayne Johnson tunnettiin ennen elokuvauraansa paremmin The Rock -nimisenä show-painijana World Wrestling Entertainmentin palkkalistoilla Raw ja Smackdown -ohjelmissa.

Roadblock muistetaan G.I. Joesta kertovista Action Force -sarjakuvista massiivista M2 Browning -konekivääriä selässään kantavana voimanpesänä. Kyseistä sarjatulipiippua näkee yleensä kulkuneuvoihin kiinnitettynä.

Sarjakuvien lisäksi G.I. Joe -franchise on tuttu erityisesti lelumarkkinoilta.

Jatko-osan kuvaukset alkavat vielä tänä kesänä. Valkokankaille G.I. Joe 2: Cobra Strikesin on määrä tulla ensi vuoden lopulla.

Kuvassa Roadblockin serkku, ykkösleffassa nähty Heavy Duty (Adewale Akinnuoye-Agbaje).

Lähde: Movieweb

Lisää luettavaa