Edesmennyt vihollinen tekee paluun Netflixin huippusarjan toisella tuotantokaudella (kuva)

Spoilerivaroitus, jos et ole katsonut Jessica Jonesin ensimmäistä tuotantokautta.

10.12.2017 01:00

David Tennantin esittämä Killgrave tekee paluun Netflixin Jessica Jones -sarjan toisella tuotantokaudella.

Entertainment Weekly julkaisi valokuvan toisesta tuotantokaudesta, jossa Killgrave piinaa taas Jessica Jonesia.

Killgrave kuitenkin kuoli ensimmäisen tuotantokauden lopussa, mutta silti Jones ei vaikuta saavan konnaa pois mielestään.

– Jessica on melko synkässä mielentilassa, kun tapaamme hänet toisella tuotantokaudella, Jonesta esittävä Krysten Ritter kertoi uusista jaksoista.

Ritterin kommenttin perusteella on spekuloitu, että Killgrave palaa Jonesin postraumaattisesta stressihäiriöstä johtuvana hallusinaationa.

Tuottaja Melissa Rosenberg myös kertoi, että Killgrave on olennainen osa Jonesin ongelmissa, joten hahmon palaaminen oli tärkeää.

Alla on kuva toisesta tuotantokaudesta.

Lähde: Digital Spy

Lisää luettavaa