Tuntematon sotilas sai Elokuvasäätiöltä jättimäisen tuen

17.2.2016 12:02

Suomen elokuvasäätiö käsitteli vuoden ensimmäisessä päätöskokouksessaan helmikuussa yhteensä 165 tukihakemusta 19 697 820 euron edestä. Tukea myönnettiin 102 hakijalle yhteensä 9 045 363 euroa. Säätiön tukivarat koko vuodelle 2016 ovat noin 25 miljoonaa euroa.

Tuotantotukea myönnettiin 47 hakemuksesta 22 projektille yhtensä 5 877 000 euroa eli noin 40 prosenttia haetusta tukisummasta. Tuotantoon lähti viisi pitkää näytelmäelokuvaa, kaksi pitkää lastenelokuvaa, kahdeksan dokumenttielokuvaa, neljä lyhytelokuvaa sekä yksi lyhyt animaatio ja kaksi animaatiosarjaa.

Tuntematon sotilas -elokuvaprojekti sai säätiöltä peräti 940 000 euroa tukea. Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannelle osalle myönnettiin muhkeat 880 000 euroa.

Elokuvien kehittämistukea haki 66 projektia yhteensä 1,8 miljoonan euron edestä ja tukea myönnettiin 31 hakijalle yhteensä 552 000 euroa. Useamman projektin kehittelyyn jaettavaa slate-kehittämistukea myönnettiin viidestä hakijasta kolmelle yhteensä 350 000 euroa.

Markkinointi- ja levitystukea saivat kaikki 11 hakijaa yhteensä 930 000 euroa haetusta 1 152 500 eurosta ja tuotantojen jälkitukea jaettiin vielä neljälle elokuvalle yhteensä 630 073 euroa.

Kaikki tukipäätökset ovat luettavissa säätiön verkkosivuilla.

Lisää luettavaa