Elvis Presleyn elämä elokuvaksi – ohjaajana visuaalinen taituri

1.5.2014 16:06

Moulin Rouge ja The Great Gatsby -elokuvista tunnettu Baz Luhrmann on kasannut itselleen varsin kunnioitettavan määrän projekteja. Ohjaaja on tekemässä HBO:lle Stanley Kubrickin entistä unelmaprojektia, Napoleonia, TV-draamaa hiphopin alkuvuosista, sekä kiinnittänyt itsensä ohjaamaan elokuvaversion Kung Fu -TV-sarjasta.

Nyt Luhrmann on tarttunut myös oletettavaan kultakimpaleeseen. Visuaalisesta loistostaan tunnettu ohjaaja aikoo tehdä elämäkertaelokuvan rockin kuninkaasta, Elvis Presleystä. Elokuvan on käsikirjoittanut Fifty Shades of Greyn kynäillyt Kelly Marcel, ja studiona toimii Warner Bros, jolla on oikeudet Elvis Presleyn musiikkiin. Elokuva ei perustu mihinkään Kuninkaasta kirjoitettuun kirjaan, vaan on Marcelin alkuperäiskäsikirjoitus. Vielä ei ole tietoa, onko kyseessä koko Elviksen elämän käsittävä elokuva vai johonkin tiettyyn ajanjaksoon keskittyvä tarina.

Projektista kuullaan varmasti lisää, kun pyörät lähtevät, jos lähtevät, pyörimään. Rakastettujen muusikkojen elämäkertaelokuvat ovat usein jääneet jumiin oikeusasioihin ja tähtien suvun lupien saamiseen ja tyytyväisenä pitämiseen.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa