Encanto ei murru paineen alla – jo toinenkin hittibiisi kipusi Top10-listalle ja kirjoitti historiankirjat jälleen uusiksi!

Tämäkin kappale ansaitsee ehdottomasti voittokulkunsa!

26.1.2022 18:30

Viime viikolla Disneyn uusin koko perheen animaatio Encanto teki historiaa, kun sen yllätyshitti ”We Don’t Talk About Bruno” kipusi Billboardin listasijalle neljä. Sen onnistui jättää Frozenin supersuosikki ”Let It Go” taakseen, mikä teki kappaleesta korkeimmin sijoittuneen Disney-laulun 26 vuoteen. Tällä viikolla ”We Don’t Talk About Bruno” on jatkanut voitokasta kipuamistaan sijalle kaksi asti ja toinen odottamaton hitti ”Surface Pressure” on singahtanut sekin jo sijalle 10.

Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun kaksi Disneyn animaatiokappaletta löytyy samaan aikaan arvostetun Billboard-listan Top10-kärjestä. Tai että saman Disney-elokuvan useampi kappale olisi päässyt Top10-sijoille ylipäänsä. Encanton koko soundtrack pitää myös parhaillaan albumilistan kärkisijaa toista viikkoa putkeen.

Disney ei kuitenkaan harmillisesti ollut osannut ottaa huomioon näiden kappaleiden koko pontentiaalia etukäteen, joten niitä ei yleisön suosiosta ja historiallisista listasuorituksista huolimatta tulla näkemään mukana tulevassa Oscar-taistelussa. Sen sijaan studio lähetti kisaan edustajakseen Encanton espanjankielisen ”Dos Oruguitas” -balladin.

”Surface Pressure” kappaleen esittää Luisa-hahmon ääninäytteijätär Jessica Darrow. Kuten elokuvan muutkin kappaleet, sen on kynäillyt mestarimusikaalimies Lin-Manuel Miranda. Tarttuva laulu kertoo siitä, kuinka maagisen Madrigalin perheen vahva tytär joutuu tasapainottelemaan elämässään ainaisten suorituspaineiden ja oman jaksamisensa välillä. Aiheeseen pystyy varmasti samaistumaan yksi jos toinenkin kuuntelija/katselija.

Kuuntele ”Surface Pressure” alta ja katsasta Encanto kokonaisuudessaan Disney Plus -suoratoistopalvelusta.

Lähde: Vulture, PopBuzz

Lisää luettavaa