Entourage tarjoaa loistoa ja Hollywood-kliseitä

17.6.2015 08:30

Entourage-elokuva ammentaa juonikäänteitä hulppeista Hollywoodin takahuonetarinoista. Ennen kaikkea se on kuitenkin ystävyyden ylistyslaulua.

Teksti Kirpi Uimonen, Los Angeles

Hollywood-elämäntapa kiehtoo. Löyhästi tositapahtumiin perustuva Entourage-tv-sarja vei katsojat vuodesta 2004 vuoteen 2011 kahdeksaksi kaudeksi tähtikulttuurin kulisseihin. Nyt sarjan pääosaviisikko – Adrian Grenier, Kevin Connolly, Kevin Dillon, Jerry Ferrara ja Jeremy Piven – palaa tähtiloisteeseen Entourage-elokuvalla.

– Elokuvan tarina jatkuu puoli vuotta siitä, mihin sarja loppui, tarinan luoja Doug Ellin kertoo Episodille Hollywoodissa.

Hän myöntää, että käsikirjoituksen kirjoittaminen oli vaikeaa.

– En nauti kirjoittamisesta enää samalla lailla kuin vuosia sitten. Ellei tuottaja Mark Wahlberg olisi patistanut minua hommiin, elokuvaa ei olisi välttämättä syntynyt Ellin nauraa.

Tv-sarjan tarina nimittäin perustui alun perin Wahlbergin elämään.

– Televisiokanava ehdotti minulle aikoinaan tositelevisio-ohjelmaa minusta ja kavereistani. Se kuulosti kammottavalta ajatukselta, mutta ehdotin kanavan johdolle käsikirjoitettua sarjaa newyorkilaisesta kaveriporukasta, joka navigoi Hollywoodissa. Se meni kaupaksi saman tien, Wahlberg muistelee.

entourage_2

Wahlbergin ideoinnista syntyi näyttelijä Vincent ”Vince” Chasen ja tämän kaveripossen elämää seuraava sarja. Eric ”E.” Murphy on Vincen paras kaveri ja samalla hänen managerinsa. Johnny ”Drama” Chase, Vincen vanhempi velipuoli, on Vincen kokki, personal trainer ja henkivartija sekä C-listan näyttelijä. Lapsuudenkaveri Salvatore ”Turtle” Vacara on aluksi autonkuljettaja ja assistentti, josta tulee menestynyt liikemies. Ari Gold on karski mutta rakastettava agentti.

– E on luotettava järjen ääni. Hieman naiivista Turtlesta kasvaa vihdoin mies. Draman kanssa Vincellä on erikoinen suhde. Vincen pitää kunnioittaa vanhempaa veljeään vaikka on menestynyt tätä paremmin. Ari on superagentti, joka jaksaa taistella Vincen puolesta. Se ei ole tyypillistä Hollywoodissa. Usein huippuagentit tekevät vain sopimukset ja antavat alaistensa tehdä työt, Vinceä esittävä Adrian Grenier kertoo hahmojen suhteista.

Ari Goldista on elokuvan alussa tullut studiopomo, ja hän on palkkaamassa Vinceä pääosaan kuvitteelliseen Hyde-elokuvaan. Monimutkainen ja hankala taiteilijasielu ei tee prosessista helppoa.

– Hän ei suostu ottamaan osaa jos ei saa myös ohjata elokuvaa. Lopulta Ari antaa periksi ja Vince on vastuussa 100 miljoonan dollarin elokuvasta. Se luo paineita koko porukalle, Grenier kertoo.

– Ari on muuttunut hahmoista eniten. Hänellä oli sarjan pilottijaksossa vain yksi repliikki, eikä hän ollut edes posterissa. Agenttini kielsi minua ottamasta roolia, mutta minä näin hänessä mielenkiintoisen ja monipuolisen hahmon. Hän on suorasukainen ja häikäilemätön liikemies, jolle kuitenkin perhe ja ystävät ovat tärkeitä, Jeremy Piven ynnää mutta myöntää samaan hengenvetoon, että hahmon jatkuva ylireagoiminen asioihin vie energiaa.

Hollywood-unelmaelämäntyylin kuvaaminen on ollut hauskaa.

– Olemme kuvanneet vain aurinkoisina päivinä, ympärillämme on ollut jatkuvasti kauniita naisia ja hulppeita asioita. Lempinäyttelijöitä ja -urheilijoita on käynyt kuvauksissa. Olemme eläneet hetken puhdasta fantasiaa, Dramaa näyttelevä Kevin Dillon hehkuttaa.

Entourage-elokuvaa on filmattu Los Angelesin trendipaikkojen lisäksi muiden muassa Ibizalla, Cannesissa, Kultainen maapallo -gaalassa, Sundance-elokuvafestivaaleilla, U2:n keikalla ja Lakers-ottelussa. Niiden lavastaminen olisi maksanut miljoonia dollareita.

entourage_3

– Cannesissa julkkisten kuvaajat eivät tunnistaneet miehiämme, joten maksoimme heille, että he huutaisivat heitä heidän roolihahmojensa nimillä. Tilanteen teki haastavaksi se, että Angelina Jolie ja Brad Pitt olivat neljän metrin päässä, Ellin muistelee ja jatkaa:

– Kultainen maapallo -gaalan punaisella matolla taas kuvaajat huusivat näyttelijöitämme oikeilla nimillä ja näyttelijäkollegat tulivat tervehtimään heitä. Tilanne oli hieman sekava, koska kukaan ei oikein tiennyt, mistä on kysymys. Olimmeko markkinoimassa elokuvaa vai kuvaamassa sitä.

E. eli Kevin Connolly tapasi yhden idolinsa, Liam Neesonin, juuri ennen seksikohtauksen kuvaamista.

– Minulla ei urani aikana ole ikinä aiemmin ollut seksikohtauksia, mutta nyt niitä on kaksi. En syönyt niitä ennen kahteen päivään mitään, koska halusin näyttää hyvältä. Olin meikkitrailerissa maskeerattavana, kun Liam käveli sisälle. Puhuin ihan hölmöjä, koska minulla oli nälkä. Sain kuitenkin energiaa hänen motivaatiopuheestaan, Connolly kertoo.

Seksikohtausten kuvaaminen sen sijaan oli hänestä lähinnä epämukavaa. Elokuvien erotiikka on Hollywoodissa fantasiaa sekin.

Lisää luettavaa