Katsoimme paremmaksi esitellä Episodin toimittajien kauhusuosikit tässä vaiheessa kalenteria, ettei joulutunnelma lässähdä lähempänä aattoa.
Amerikan Psyko (American Psycho, 2000)
Christian Bale teki huikean roolisuorituksen hottina mutta hyytävänä sijoittajana, joka menestyvän ja pinnallisen elämänsä kulisseissa piti ihmisten tappamisesta. Hiljalleen hänen otteensa lipeää niin elämänhallinnasta kuin todellisuudestakin.
Bret Easton Ellisin alkuteoksen mukaisesti Mary Harronin sovittama ja ohjaama elokuva on samalla satiiri ja musta komedia, vaikka verinen ulkokuori – samalla tavalla kuin Balen esittämän psykon huoliteltu ulkoasu – vie siltä huomiota.
The Wailing (Gokseong, 2016)
Muukalaisen saapuminen pienelle paikkakunnalle osuu samaan aikaan kuin pandemia, joka tekee sen asukkaista murhanhimoisia. Yliluonnollisen mysteerin tunnelmaa rytmittävät kammottavat veriteot samalla, kun päähenkilö yrittää ratkaista arvoitusta ennen kuin on liian myöhäistä.
”Monitasoinen korealainen kauhuelokuva pyöri mielessä vielä puoli vuotta ensikatselun jälkeen. Olisi luultavasti korkeammalla, jos en olisi jänishousu”, tunnusti Episodin toimittaja.
Speak No Evil (Gæsterne, 2022)
Tanskalaisperhe tutustuu Italiassa hollantilaisperheeseen, ja heillä synkkaa. Onkin mukava yllätys, kun he saavat kutsun Alankomaihin uusien ystävien syrjäiselle mökille. Siellä tunnelma on kuitenkin arvaamaton ja pelottavakin, mutta kynnys lähteä kesken kaiken pois ja vaikuttaa epäystävälliseltä on korkea. Kunnes alkaa olla liian myöhäistä.
Huom! Kyseessä on siis Christian Tafdrupin alkuperäinen tanskalaiselokuva, eikä sen vuonna 2024 valmistunut englanninkielinen Blumhouse-versio. Joka sekin on ihan mukiinmenevä.
Elokuvaa puoltanut Episodin toimittaja kommentoi: ”Napakasti käsikirjoitettu perhedraama, joka alleviivaa, kuinka todellinen kauhu kumpuaa ihmisistä itsestään. Loppu tuntuu aina yhtä hirveältä ja muistuttaa, miten tärkeää parisuhteen sisäinen kommunikointi on.”
Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008)
Tämänkin suosikin kohdalla on korostettava, että valinta kohdistuu nimenomaan vuoden 2008 alkuperäiseen ruotsalaiseen vampyyrikauhuun eikä sen vuonna 2010 ilmestyneeseen jenkkiversioon. Joka sekin on ihan mukiinmenevä!
1980-luvulla ruotsalaislähiössä asuva koulukiusattu Oskar saa uusia naapureita ja ystävystyy Elin kanssa, joka vaikuttaa hänen ikäiseltään tytöltä. Pahemmin Oskar ei olisi voinut erehtyä.
Ystävät hämärän jälkeen käsittelee nimensä mukaisesti ystävyyttä mutta myös rakkautta, identiteettiä, koulukiusaamista ja pahuutta – ja on samalla mainiota, tunnelmallista kauhua, joka on yhtä aikaa moderni ja perinnetietoinen.
The Lighthouse (2019)
Robert Eggers nousi kauhufanien suosikiksi jo haastavalla ja pelottavalla esikoisellaan The Witch – eikä hänen seuraava elokuvansa ollut yhtään sen helpompi. Kokenutta merimiestä näyttelevä Willem Dafoe ja oppipoika Robert Pattinson saapuvat neljän viikon keikalle majakanvartijoiksi. Miesten välinen kemia ei ole parhaita mahdollisia, ja myrskyn eristämällä saarella nakki jatkuu yli odotetun ajan samalla, kun he kohtaavat yhä mystisempiä ja pelottavammaksi käyviä todellisia, yliluonnollisia tai kuviteltuja uhkia.
”Klaustrofobinen tarina majakanvartijoista. Elokuvan tulkinta on jätetty täysin katsojan harteille, ja sen kauneus perustuu siihen, mitä katsoja itse löytää sen symboleista ja tapahtumista”, ohjeistaa Episodin toimittaja.
The Descent – Loukussa (2005)
Neil Marshallin käsikirjoittama ja ohjaama klaustrofobinen mestariteos mainitaan usein 2000-luvun pelottavimpien elokuvien joukossa. Sen tarina on hyvin yksinkertainen: kuusi luolien koluamista harrastavaa ystävätärtä jää jumiin kartoittamattomaan luolastoon – ja mikä pahinta: he eivät ole sillä yksin.
Juuri yksinkertaisuutensa vuoksi The Descent myös toimii niin hyvin. Luolissa vaanivien olentojen ohella naisten on kohdattava myös paikan muut, luonnolliset esteet ja ansat yrittäessään epätoivoisesti löytää tietä ulos – mutta myös omat heikkoutensa. Ansaan joutuminen tuo esiin niin heidän pahimpia puoliaan kuin vahvuuksiaan ystävinä.
Hereditary (2018)
Kammottava tragedia iskee perheeseen, ja sen jäsenet reagoivat omilla tavoillaan. Isä yrittää tukahduttaa surunsa ja toimia järjen äänenä, kun poika vajoaa lähes katatoniseen shokkiin, ja äiti alkaa turvautua yliluonnollisiin voimiin.
Kekseliään ahdistavasti kuvattu elokuva on kaikin puolin mestarillinen, mutta erityisesti Toni Collette vakuuttaa vastauksia etsivänä äitinä. Äkkisäikyttelyjen sijaan pienet kuvat ja äänet ahdistavat katsojaa, ja pinnan alla piilevän mädän voi suorastaan haistaa.
Hereditary on yksi niistä elokuvista, jotka ovat haastaneet The Descentin asemaa kauhuelokuvien eliittikärjessä. ”Omaperäisen kauhun mestarin Ari Asterin esikoiselokuva on kaikin puolin vakuuttava ja unohtumaton esitys”, on suorastaan lakoninen kuvaus mestariteoksesta.
Get Out (2017)
Psykologista kauhua ja tieteisjännitystä yhdistävä Get Out teki aiemmin lähinnä koomikkona tunnetusta Jordan Peelestä kertaheitolla varteenotettavan kyvyn kauhun saralla. Elokuva hyödyntää rotujännitteitä samalla kun se leikittelee niiden kanssa, kun nuori lemmenpari kohtaa ensimmäistä kertaa tyttöystävän valkoiset vanhemmat. Näille ei ole kerrottu, että vävyehdokas on musta. Mutta ei syytä pelkoon, vanhemmat ovat todella edistyksellisiä!
”Kaasuvalo, Texasin moottorisahamurhat ja Rosemary’s Baby samassa paketissa”, kuvaili Episodin toimittaja, ja eipä sitä käy kiistäminen.
Huomisessa luukussa paljon kevyempää viihdettä. Suurimmaksi osaksi.
