On hyytävä loppusyksy Blackebergin lähiössä Tukholmassa vuonna 1981. Lähimetsässä liikkuu murhaaja. Uutiset murhista saavat Oskarin, eroperheen kiusatun ja yksinäisen pojan, uppoutumaan raakoihin kostofantasioihin. Samalla hän kaipaa puolustajaa, jotakuta johon luottaa. Pojan toivo herää, kun naapurihuoneistoon, heti hänen huoneensa seinän taakse, muuttaa määrittelyjä pakeneva, tummasilmäinen Eli.
Vaikka uusi, outoa hajua huokuva tuttavuus toteaa heti ensi kohtaamisella, ettei voi ryhtyä Oskarin ystäväksi, se ei estä poikaa ihastumasta. Meneekin aikaa ennen kuin Oskar ymmärtää, ettei vain hämärän turvin pihapiiriin ilmaantuva Eli ole mikään tavallinen naapurintyttö. Sillä Eli ei ole tyttö ollenkaan. Eli on vampyyri.
John Ajvide Lindqvistin neljä vuotta sitten julkaistu esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen meni Ruotsissa hyvin kaupaksi. Epätavallisen suoraan vaikeita aiheita käsitellyt, moninaisia aineksia yhteen limittänyt teos järkytti ja liikutti lukijoita kaikissa ikäluokissa.
Vaikka tarinan päähenkilöt ovatkin noin 12-vuotiaita, Lindqvistin romaani ei ole lapsille suunnattu. Romaani ja sen pohjalta tehty, kirjailijan itsensä käsikirjoittama ja Tomas Alfredsonin ohjaama elokuva puhuttelevat niitä, jotka vielä tunnistavat lapsuuden ja aikuisuuden rajalla huojuvan nuoren itsessään. Melankolisen ja huolettoman, haavoittuvan ja julmuuksiin valmiin. Pelokkaan ja vieraalle avoimen.
Aiemmin lähinnä televisiolle työskennellyt Alfredson ehti tehdä vain pari pitkää ohjausta ennen Lindqvistin romaaniin perustuvaa elokuvaa. Ystävät hämärän jälkeen on ohjaajan ensimmäinen kokeilu kauhugenren parissa. Alfredson on kääntänyt kokemattomuuden edukseen ja luonut rajoja rikkovan, kuvakieleltään kauniin ja perustellun kauhuromanssin.
Verinen ja pakahduttavan runollinen vampyyritarina on hellyttänyt palkintoraadit useilla elokuvajuhlilla. Viimeksi lokakuussa Ystävät hämärän jälkeen huomioitiin arvostetulla Kultainen Méliès -fantasiaelokuvapalkinnolla Espanjan Sitgesissä. Sitä ennen elokuva on kerännyt voittoja muun muassa Göteborgissa ja Tribecan elokuvafestivaalilla New Yorkissa.
Lindqvist on joutunut tiivistämään ja karsimaan romaaninsa aineksia tuntuvasti käsikirjoitusta muokatessaan. Pedofilia-aiheen hän on jättänyt suosiolla sivuun, samoin monet 600-sivuisen romaaninsa juonikuvioista. 1980-luvun alun Ruotsia kuvataan elokuvassa romaania viitteellisemmin. Ajankuva ja ajassa olleet kysymykset välittyvät kuitenkin hienosti, sillä lavastus, puvustus ja näyttelijävalinnat ovat läpikotaisin harkittuja.
Elokuvan nuoret pääosanäyttelijät Kåre Hedebrant ja Lina Leandersson saavat rooleissaan edustaa kansankodin kaksia kasvoja. Hedebrantin Oskar on liinatukkainen, tavanomainen ruotsalaispoika, joka tuntee vetoa Elin maahanmuuttajataustaan viittaavaan tummuuteen. Oskarin jokapäiväisyys ja Elin korostunut läsnäolo ja iättömyys luovat kontrastia liikuttavaan, syvälliseen kertomukseen vieraan kohtaamisesta.