Eroottisen elokuvan klassikko on nyt Suomessa K18: ”Sisältö aiheuttaa ahdistusta”

Japanilaisen Aistien valtakunta -elokuvan ikärajaa on muutettu. Vuonna 1976 valmistuneen eroottisen elokuvan klassikon ikärja on nyt K18.

10.5.2016 16:45

Nagisa Oshiman ohjaustyö on yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia eroottisia elokuvia. Se on myös joutunut monissa maissa sensuurin kouriin. Suomessa elokuva kiellettiin ensin kokonaan epäsiveellisyyden takia, mutta lopulta vuonna 1992 se sai esitysluvan K18-ikärajalla.

Vuonna 1997 Elokuvalautakunta asetti Aistien valtakunnan ikärajaksi 16. Nyt Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö MEKU on omasta aloitteestaan uudelleenluokitellut elokuvan, ja uusi ikäraja on 18. MEKUn ylläpitämän Ikärajat.fi-sivuston mukaan elokuvassa erittäin yksityiskohtaista seksuaalista ja erittäin voimakasta ahdistusta aiheuttavaa sisältöä.

Aistien valtakunta esitetään Yle Teeman Seksin toukuu -sarjassa 21. toukokuuta.

Lisää luettavaa