Espoo Ciné palkittiin

15.12.2010 16:36

Espoon tämän vuoden kultuuripalkinto on myönnetty elokuvafestivaali Espoo Cinéä pyörittävälle yhdistykselle, Espoon elokuvajuhlat ry:lle.

Yhdistys palkittiin 20 vuoden ajan espoolaisen elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Palkinnosta uutisoi ensimmäisenä Ylen uutiset.

Espoon kulttuuripalkinnon suuruus on 10 000 euroa. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään hakemuksetta espoolaiselle taiteilijalle tai taidealan edustajalle tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista tai merkittävästä työstä Espoon kulttuurielämän hyväksi.

Viiden päivän mittaisena alkanut Espoo Ciné on laajentunut kymmenen päivän mittaiseksi, kansainvälisesti arvostetuksi elokuvafestivaaliksi. Espoo Ciné on nyt yksi maan merkittävimmistä elokuvatapahtumista.

Palkintoperusteissa kiiteltiin erityisesti sitä, että Espoo Ciné kunnosti konkurssin uhkaaman Kino Tapiolan säännölliseen elokuvatoimintaan yhdessä Espoon kaupungin kanssa. Espoo Ciné vastaa teatterin toiminnan ylläpitämisestä ja Espoon kaupunki mahdollistaa toiminnan.