”Et ehkä saanut lopetettua housujesi höyryämistä nuorten naisten takia” – Ruby Rosen ja Batwoman-studion välinen kiista käy kuumana

HBO Nordic/CW

Myös tuotantoyhtiö on kommentoinut näyttelijän ulostuloa.

Näyttelijä Ruby Rose hämmensi tähdittämänsä Batwoman-sarjan fanit, kun hän ei palannut sen pariin ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Ensimmäiseksi lesboksi supersankariksi tituleerattu hahmo koki nimikkosarjansa toisella tuotantokaudella eräänlaisen uudelleensyntymän, kun Javicia Leslie puki Batwomanin asun ylleen. Hiljattain Rose avautui sarjasta lähdöstään ja syytti kovasanaisesti mm. entistä studiojohtaja Peter Rothia tilanteen eskaloitumisesta.

Rose totesi ulostulossaan mm. seuraavaa, osoittaen sanansa Rothille:

– Et ehkä saanut lopetettua housujesi höyryämistä nuorten naisten takia, kun olit saanut ylennyksen korkeimpaan asemaan, en tiedä, tai jospa lähdit paikaltasi siksi, että järjestettyäsi myöhemmin erottamasi yksityisetsivän seuraamaan minua, huomasit tietojen olevan sinun esittämääsi vastaan.

Rose, joka loukkaantui pahasti sarjan kuvauksissa stunt-tempun mentyä pieleen, on useaan otteeseen todennut, ettei kokenut hyväksi ajatukseksi vain 10 päivän mittaiseksi jäänyttä sairaslomaansa. Hän kuitenkin palasi, koska Roth oli hänen mukaansa painostanut häntä koko työryhmän pettämisestä ja miljoonien menettämisestä. Rose on haukkunut myös kanssanäyttelijänsä Dougray Scottin naisten hyväksikäyttäjäksi.

Epäselvyyttä siitä, lähtikö Rose Batwomanista omasta halustaan, vai saiko hän potkut, on esiintynyt pitkin matkaa. Rosen kollega Camrus Johnson on nyttemmin kertonut sosiaalisen median välityksellä, että Rose sai potkut. Warner Bros. -yhtiön tv-osaston virallisessa tiedotteessa Rosen ulostuloon on puolestaan vastattu näin:

– Huolimatta siitä räväkästä kertauksesta, jota Ruby Rose jakaa verkossa tuottajia, näyttelijä- ja kuvaustiimiä, kanavaa ja studiota maalittaen, totuus on, että Warner Bros. Television päätti olla jatkamatta Rubyn kanssa Batwomanin toiselle tuotantokaudelle. [Tämä] johtui useista laajalti tarkastetuista mutta asianosaisten yksityisyyttä kunnioittaen käsitellyistä valituksista koskien käytöstä työpaikalla.

Camrus Johnsonin kertoma tukee studion kantaa:

– [O]n TODELLA vaikeaa saada potkut pääosasta. Kuvitelkaa, mitä sellaisen eteen täytyy tehdä.

 

Lähteet: Deadline, The Wrap