Euroviisuehdokkaalla oma elokuva – IMDB-arvosana 1,5/10

9.3.2013 15:31

Ruotsin euroviisukarsija Sean Bananin voi tänään nähdä karsintafinaalin lisäksi omassa elokuvassaan Viaplayllä.

Yle Fem välittää tänään kello 21.00 alkaen Melodifestivalenin eli Ruotsin euroviisukarsintojen finaalin. Kymmenen esiintyjän joukkoon mahtuu yksi Sean Banan, joka on tehnyt lökäpöksyimagostaan varsinaisen tavaramerkin.

Banan on rallattelulallattelun lisäksi näytellyt kahdessa elokuvassa, vuoden 2010 parkour-elokuva Skillsissä ja Viaplayn uutuuksiin kuuluvassa, viime vuonna ilmestyneessä Sean Banan inuti Seanfrikassa. Kuten nimestä voi päätellä, Banan on elokuvan keskiössä, kun artisti yrittää epätoivoisesti saada musiikkivideota kuvattua Afrikassa. Rahat ja apumiehet eivät vain tuppaa pysymään matkassa mukana. Bananin lisäksi elokuvassa nähdään muitakin ruotsalaisartisteja Dr. Albanin ja Kikki Danielssonin muodossa.

Sean Banan inuti Seanfrikassa on saanut IMDB:ssä 310 tähtiarviota, joista arvosanaksi on muodostunut kutkuttava 1,5/10! Elokuvan ohjaaja Jesper Andersson on ollut apulaisohjaajana Kjell Sundvallin Pedon jäljillä -jännärissä (2011), joten ihan turhasta kaverista ei kuitenkaan pitäisi olla kysymys.

Jotta kalkkunakokemus Bananin leopardistringien kanssa olisi parhaimmillaan, pätkä on Viaplayssä nähtävillä HD:nä ja vieläpä ilman tekstejä.

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa