Finnkinon emoyhtiö AMC ilmoitti välttäneensä konkurssin – ”Nyt on 917 miljoonaa syytä hymyillä”

Pörssikurssit lähtivät saman tien nousuun.

27.1.2021 11:35

Maailman suurin elokuvaketju AMC on ollut suurissa vaikeuksissa koronatilanteen takia, kun teatterit ovat olleet pitkään suljettuna. Kassasta on loppumassa rahat, ja yhtiöllä on raskaat velat.

Amerikkalainen AMC on Suomen suurimman elokuvateatteriketjun Finnkinon emoyhtiö. AMC:n suurin omistaja on kiinalainen monialayritys Wanda Group.

Elokuvateatterien piina on jatkunut odotettua pidempään, kun monien isojen tuotantojen ensi-iltoja on jouduttu lykkäämään useita kertoja.

Viimeksi kuultiin uuden James Bond -seikkailun siirtyvän jälleen kerran. No Time to Die tulee näillä näkymin teattereihin lokakuussa, mutta fanien kärsivällisyys on ollut koetuksella, ja elokuvalle on jo annettu lempinimeksi For No Eyes Only.

AMC:n rahavaikeudet on nyt tiedotteen mukaan kuitenkin selätetty, eikä konkurssi enää uhkaa. AMC ilmoitti tällä viikolla, että se on kerännyt 917 miljoonan dollarin rahoituksen, mikä auttaisi yhtiötä pärjäämään useita kuukausia ja näin se välttäisi konkurssin.

”Minulla on nyt 917 miljoonaa syytä hymyillä”, sanoi AMC:n pääjohtaja Adam Aron Varietyn haastattelussa.

Yhtiön pörssikurssi lähti kovaan nousuun sen jälkeen, kun rahoituksesta tiedotettiin. AMC:n uskotaan nyt selviävän ainakin kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen teatterien uskotaan pian avautuvan. Tällöin ihmisiä on ennusteiden mukaan saatu jo laajalti rokotettua, ja teattereihin on tulossa isoja ensi-iltoja jonossa.

Lähteet: Bloomberg, Variety

Lisää luettavaa