Flow Festivalilla nähdään myös leffoja: ohjelmistossa roskaa, klassikoita ja pehmopornoa

Helsinginkadun ja Harjukadun kulmassa aikoinaan toiminut elokuvateatteri Riviera avataan uudelleen lokakuussa. Riviera esittelee tyylinäytteen jo Flow Festivalilla, kun Uuden sirkuksen keskus Cirkon maneesisalin valtaa Riviera Cinema Bar.

Festivaalitiedotteen mukaan Cinema Barissa voi rentoutua ja nauttia juomista sekä elokuvista läpi koko festivaalin. Elokuvaohjelmistossa on joka päivälle oma teemansa. Perjantaina luvassa on mutkat suoristavaa hulluttelua festivaaliviikonlopun avaukseks ja silloin nähdään moderneja klassikkoja kuten Gaspar Noén hypnoottinen Enter the Void ja Alexandre Ajan kauhukomedia Piranha 3D sekä Aki Kaurismäen legendaarinen Calamari Union.

Lauantaina Riviera Cinema Bar tarjoaa puolestaan eroottisen ohjelmiston, jonka innoittajana on Rivierankin aikaisemmin omistanut, pehmopornoelokuvien maahantuojana alun perin tunnettu Freddy Kamras. Elokuvina nähdään esimerkiksi Tinto Brassin naisvartaloa palvova Tirkistelijä, Nicolas Winding Refnin monin tavoin latautunut mestariteos Drive, Abdellatif Kechichen palkittu Adelen elämä: osat 1 ja 2 sekä Gaspar Noén elokuva Love, joka on taatusti sitä itseään. Sunnuntaina Riviera Cinema Barissa nähdään huolella valikoitu sarja aivoja lepuuttavaa hömppää, kuten Sylvester Stallonen tähdittämä The Expendables 3.

Elokuvat esitetään dvd:ltä tai blu-raylta. Lisätietoa Flow Festivalin sivuilla.

Aiheeseen liittyvät jutut