Foliohattu päähän: suosikkidystopiasarja The handmaid’s Talen kirjailija väittää Star Warsin inspiroineen tuhoisat terrori-iskut

Välillä ihmisten jutut menevät niin villeiksi, ettei voi oikeastaan edes tietää mistä on kyse.

11.4.2018 20:04

Suositun Orjattaresi-romaanin kirjoittanut kanadalainen Margaret Atwood vastaili hiljattain kirjaansa ja Hulun suosikkisarjaan liittyviin kysymyksiin.

Atwood kertoi Varietyn haastattelussa melko villin teorian.

– Kirjassani on eräs ooppera, jonka ensi-ilta on Tanskassa vuonna 2000. Ooppera alkaa filminäytöksellä, jossa näytetään asioita, jotka räjähtävät. Eräs näistä pätkistä on WTC-tornien tuho. Sitä ei kuitenkaan ollut vielä tapahtunut. Kun ooppera sitten esitettiin uudestaan, pätkä piti leikata pois, koska se ei ollut enää tulevaisuutta. Kuulostaako karmivalta, Atwood kysyy.

– Eivät terroristit saaneet ideaansa kirjastani, vaan he nappasivat sen Star Warsista.

Tässä vaiheessa haastattelija kysyy, uskooko Atwood teoriaansa oikeasti.

– Muistatko ensimmäisen tornin tapahtumat? Kaksi tyyppiä lentää lentokoneelle keskelle tornia ja koko torni romahtaa. Star Warsissa tekijät pääsevät kuitenkin karkuun. Turvallisuusala palkkasi iskun jälkeen scifi-käsikirjoittajia luomaan ”mitä tapahtuu seuraavaksi” -skenaarioita, koska he ovat erinomaisia keksimään näitä asioita. Eivät ne kaikki tietenkään tapahdu, mutta ne ovat kiinnostavia.

Ehkä Atwood puhuu lopulta siitä, että minkäänlaisia profeettoja ei pitäisi ottaa vakavasti, koska scifi ja todellisuus kohtaavat jossain vaiheessa toisensa. Tai sitten eivät. Emme voi olla varmoja.

Lisää luettavaa