1970-luvulla yhdysvaltalaiselokuvilla pyyhki hyvin. Yksi nimi nousee kuitenkin ylitse muiden, ja se on Francis Ford Coppola. Hänen 70-lukunsa koostui Keskustelusta (1974), Ilmestyskirja. Nytistä (1979), sekä tietysti Kummisedän kahdesta ensimmäisestä osasta (1972, 1974). Neljä elokuvaa, neljä mestariteosta.
Useampien heikkojen vuosien jälkeen, Coppola tarttui rahapulassa tuotantoyhtiön tarjoukseen tehdä kolmas ja viimeinen Kummisetä. Avaintekijät kirjailija Mario Puzoa ja näyttelijöitä myöten (poislukien Robert Duvall) tuotiin takaisin. Paperilla kaikki näyttää hyvältä. Winona Ryderin äkillistä poistumista projektista saatiin paikkaamaan ohjaajan oma tytär.
Jostain syystä lopputulos ei tuntunut tyydyttävän ketään. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mutta toisin kuin kaksi edellistä osaa, jäi ilman pystejä. Kaikki tiesivät, että tämän on tarkoitus olla se suuri grande finale, trilogian kolmas osa, joka päättää elokuvahistorian parhaimman sarjan.
Kummisetä osa III tuntui olevan jatkoa, mutta samalla jotain muuta. Se on hyvä elokuva, mutta sen on lähes mahdoton vastata ylisuuriin odotuksiin, jotka luonnollisesti Kummisetä osa II:n jälkeen syntyi. Ei auttanut, että kolmas osa esittelee kaksi uutta, tärkeää hahmoa: Andy Garcian näyttelemän Vincent Mancinin ja tämän serkun Mary Corleonen (Sofia Coppola), jotka rakastuvat toisiinsa.
Kun kolmas osa täytti viime vuonna 30 vuotta, Coppola päätti palata siihen. Siinä ei ole mitään uutta: vähän ajan sisällä Ilmestyskirja. Nyt – Final Cut ja The Cotton Club Encore ovat nähneet päivänvalon. Silti ajatus jännitti hieman. Kummisetä osa III on osa suurta kokonaisuutta, eikä se istu omilla harteillaan, kuten kaksi edellä mainittua elokuvaa.
Uusi leikkausversio kantaa nimeä Mario Puzo’s The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone. Nimestään huolimatta se on kuitenkin onnistunut, eikä siinä ole mitään liikaa. Coda viittaa siihen, että kyseessä on epilogi, ei suoraa jatkoa kahteen edelliseen. Päätös on viisas ja järkevä, onhan toisesta osasta kulunut aikaa 16 vuotta.
Seuraavaksi kirjoitan juonipaljastuksen elokuvan lopusta, joten lukeminen kannattaa jättää tähän, jos elokuvan on aikeissa katsoa.
Vaikka nimessäkin mainitaan Michael Corleonen kuuluisa kuolema, Codasta se on jätetty pois. Alun perin Corleone kuoli yksinäisenä ja surullisena miehenä. Codassa Corleone jää henkiin ja elää pitkän elämän yksinäisenä ja surullisena miehenä.
Kumpi kohtalo tuntuu hirveämmältä? Hän joutuu elämään ratkaisujensa kanssa ikuisesti. Coppola onnistui kirkastamaan tuskan ytimen, ikään kuin jatkamaan sitä hienon porraskohtauksen jälkeen, toisesta näkökulmasta.
Vaikka Coda on vain muutaman minuutin lyhyempi, se ei tunnu enää niin hitaalta. Jo ensimmäisessä kohtauksessa Corleone käy kauppaa arkkipiispa Gildayn kanssa. Elokuva lähtee käyntiin saman tien. Katsoja pääsee suoraan tapahtumien keskelle, ikään kuin hyppäämään mukaan sattumalta.
Vincent ja Mary esitellään myös aiemmin, mikä tuo hahmoille enemmän painoarvoa. Coda on paljon sujuvampi versio, kuin alkuperäinen. Tuntuu erikoiselta, miten paljon kohtausten järjestys ja muutaman sekunnin leikkaukset voivat vaikuttaa lopputulokseen. Esimerkiksi Vincentin ja Maryn suhde kypsyy uudessa leikkausversiossa luontevammin.
Coda on paitsi energinen, myös näyttävä. Kuvanlaatua on paranneltu, mikä tuo oopperan ja Vatikaanin suuret salit oikeuksiinsa.
En ole eri leikkausversioiden suuri ystävä, mutta Coppola hallitsee tonttinsa. Ehkä siksi, että hänellä on aina ollut vahva dramaturgiantaju. Myös parhaimpien tuotokset vaativat välillä kypsyttelyä.
Blu-rayn lisänä Coppolan esittely elokuvasta.
Jesse Raatikainen
Tähdet ★★★★
