Frendit-tähti kertoo paluusarjansa kolmannesta tulemisesta

Frendeistä tuttu Lisa Kudrow kertoo Valerie Cherish -hahmonsa The Comeback -sarjan kolmannesta kaudesta HBO Maxilla.

Julkaistu:

Frendit-hittisarjan jälkeen Lisa Kudrow teki paluun The Comeback -sarjalla vuonna 2005. Se sai jatkoa vasta 2014 ja nyt on hänen paluunsa kolmas tuleminen. Kudrow’n Phoebe-hahmo olisi arvostanut metatasoja.

Miksi tämä tuntui oikealta hetkeltä palata The Comebackin pariin?
Koska meillä oli oikea idea. Michael Patrick King ja minä olemme käyneet vuosien varrella lounailla, ja olemme aina puhuneet siitä, mitä Valerielle mahtaisi kuulua. Pitäisikö hänen tehdä vaikka elokuva tai jotain? Mutta koskaan ei ollut oikeaa ideaa. Tällä kertaa Michael sanoi: ”Okei, hänelle tarjotaan pääroolia monikamerasarjassa, mikä on hänen unelmansa, mutta käsikirjoitus on tekoälyn kirjoittama.” Ja minä olin, että ”No totta kai!” Siinä on niin paljon mahdollisuuksia. Tällä kertaa vastustaja ei ole käsikirjoittaja, joka on vihainen hänelle hänen persoonansa takia. Se on tekoäly – ja mitä se oikein tarkoittaa?

Oliko helppo solahtaa jälleen Valerien rooliin?
Olihan se. Hyvä puoli on, että koska tämä tapahtuu kymmenen vuoden välein ja Valerie on aina kymmenen vuotta vanhempi, kaikki muuttuvat vähän siinä ajassa. Mielestäni näimme sen jo ensimmäisen ja toisen kauden välillä – hän piti enemmän puoliaan. Hän silti panikoi asioista ja koki tarvetta tehdä niille jotain. Mutta lopulta hän on yhtä sitkeä kuin ennenkin. Tämä oli todella hauskaa ja pelottavaa.

Miksi ilmoititte, että tämä on viimeinen kausi, ettekä jättäneet ovea auki?
Koska nyt tästä tulee trilogia. Kokonainen paketti. En tiedä, haluammeko tehdä tätä enää kymmenen vuoden päästä. Rakastamme Valerieta, mutta tämä on myös aika raskasta. Kirous – mutta myös siunaus – oli se, että sarja ei saanut jatkoa ensimmäisen kauden jälkeen. Se oli pettymys mutta ei murskaava, koska ajattelin, että tämä on parasta, mihin pystyn sarjan luomisessa, kirjoittamisessa ja toteuttamisessa. En siis tuntenut tehneeni mitään väärin – se oli jonkun toisen virhe, ei minun. Kymmenen vuotta myöhemmin saimme mahdollisuuden kommentoida televisioalaa. Se oli jo täysin erilainen kuin kymmenen vuotta aiemmin. Ja nyt, 20 vuotta ensimmäisen kauden jälkeen, se on taas aivan erilainen. On jotain hienoa, että voi tavallaan dokumentoida, mitä käsikirjoittajille ja koko alalle on tapahtunut. Jokainen kausi on vähän kuin aikakapseli.

Miten kiinnostavaa oli kirjoittaa nykyelementit mukaan käsikirjoitukseen?
Tällä alalla on aina jokin paniikki. Ensimmäisellä kaudella vastassa oli tosi-tv. Kaikki ajattelivat, että se on television loppu – ainakin käsikirjoitettujen sarjojen. Ei se ollut, mutta se vähensi käsikirjoittajien tarvetta, joten töitä oli vähemmän. Kymmenen vuotta myöhemmin tulivat laadukkaat kaapelisarjat – puolen tunnin dramediat, jotka olivat rohkeita ja karuja ja joita tehtiin vain kymmenisen jaksoa. Taas tarvittiin vähemmän käsikirjoittajia. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin määrä on taas puolittunut. Lisäksi studiot ja kanavat ovat isompien yhtiöiden omistuksessa, ja ne vaativat tiukempia budjetteja. Paniikki on siis aina läsnä. Tällä hetkellä todellisuus on se, että yhä harvempi pääsee töihin. Pidämme kiinni siitä todellisesta paniikista, jota alan ihmiset kokevat – miten se pakottaa muuttumaan ja miten siihen reagoidaan. Mutta Valerie ei ole paniikissa. Enkä minä oikeastaan ole paniikissa tekoälystäkään. Uskon, että yleisö kertoo aina, mitä se haluaa nähdä – hehän ovat asiakkaita. Ja totuus on, että yleisö pitää sekä loistavista asioista että ihan ok -jutuista. He pitävät siitä mistä pitävät.

Ihmisten kertomille tarinoille on aina kysyntää.
Niin minäkin luulen, vaikka kaikki ovat koko ajan puhelimillaan. Miksi esimerkiksi Frendit on edelleen jotain, mitä nuoret haluavat katsoa? Se on kuin tiedostamatonta kaipuuta yhteyteen. Ja kulttuurimme on muuttunut sen jälkeen, joten sarja toimii myös aikakapselina siitä, millaista ennen oli. Se on hauskaa. Tiedän, että jälleennäkemisessä sanoimme kaikki, että ”joo, Ross ja Rachel olivat tauolla”. Mutta kun katsoin sen jakson uudelleen, ajattelin: ”Ei, se ei ole ok!” Se oli niin itsekästä… miksei Rachelin työ voisi olla tärkeää? Vain koska se liittyy muotiin? Ja Ross on paleontologi, joten se on muka tärkeämpää? Suutuin siitä oikeasti. Ongelma ei ollut pettäminen, anteeksi vaan. Ongelma oli, ettei hän arvostanut sitä, mitä Rachel teki.

Lue myös: Michelle Pfeiffer kertoi hittisarjan karuista olosuhteista – ”Ulkohuussi oli vain lavaste”

Nyt kiinnostaa, miten omat kokemuksesi ovat vaikuttaneet The Comebackin käsikirjoituksiin?
Ne vaikuttavat täysin. Eikä kyse ole vain minun kokemuksistani. Ensimmäisellä kaudella meillä oli käsikirjoittajahuone, ja jokainen oli työskennellyt ainakin kahden Paulie G:n kaltaisen tyypin kanssa. Olin järkyttynyt, koska Frendeissä tulimme loistavasti toimeen käsikirjoittajien ja showrunnerien kanssa. Se tuntui yhteistyöltä. Eli se ei perustunut omiin kokemuksiini sarjasta. Mutta olin ollut vierailevana näyttelijänä muissa sarjoissa ja nähnyt asioita. Kommentointi showrunnereista ja käsikirjoittajista – ja siitä, mitä heidän täytyy kestää – tuli Michael Patrick Kingiltä ja muilta kirjoittajilta.

Lopuksi: millaisen perinnön haluaisit Valerie Cherishin jättävän?
Ehkä sen, että hän on sitkeä, ja meidän kaikkien täytyy sopeutua. On asioita, joille ei vain voi mitään. Mutta uskon, että asiat järjestyvät lopulta, jos ne eivät ole oikealla uralla. Suurin haaste on vain selviytyä siihen asti. Pitää vain hengittää ja keksiä keino jatkaa.

Toimittanut Jouni Vikman