Game of Thronesin alkuperäinen pilottijakso oli valtava epäonnistuminen – näin ”täysi paskaläjä” pelastettiin

4.2.2016 18:32

Game of Thronesin kuudennen kauden aloitusta odotellessa on hyvä muistella, miten lähellä sarjan loppuminen heti ensiaskelilleen oli.

Oscar-kisassa Spotlight-elokuvallaan mukana oleva Tom McCarthy oli mies, jonka harteille jättimenestykseksi nousseen sarjan pilottijakson ohjaus alun perin sälytettiin. McCarthty on itsekin myöhemmin sanonut tämän olleen virhe, sillä hän ei tuntenut yhteyttä materiaaliin.

”On todella hyviä TV-ohjaajia, mutta se on kirjoittajan väline ja studion väline”, McCarthy kertoi AV Clubille jo vuonna 2011.

Sarjan kirjoittajat ja showrunnerit, Dan Weiss ja David Benioff, vierailivat vastikään käsikirjoittaja John Augustin ja Craig Mazinin Scriptnotes-podcastissa, jossa heiltä kysyttiin, mitä pilotin kanssa oikein tapahtui. Weiss muistaa selkeästi, millaista oli nähdä McCarthyn ohjaama jakso.

”Heidän katsomisensa, kun he katsoivat pilottia, oli yksi elämäni tuskaisimmista kokemuksista. Heti kun se loppui, Craig sanoi, ’teillä on valtava ongelma'”, Weiss muistelee.

”Tein muistiinpanoja, ja minulla oli sellainen keltainen muistivihko, ja muistan vain kirjoittaneeni ’VALTAVA ONGELMA’ kokonaan kapitaaleilla, enkä voinut ajatella mitään muuta koko seuraavana yönä.”

Tekijöillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pistää koko homma uusiksi. Toisen jakson ohjaajaksi valittu Tim Van Patten tuotiin McCarthyn tilalle ohjaamaan myös pilotti. Tämän myötä sarjan roolitus koki isoja muutoksia, kun mm. Emilia Clarke korvasi Tamzin Merchantin Daenerys Targaryeninä ja Michelle Fairley tuli Jennifer Ehlen tilalle. Pattenin sanotaan pelastaneen jakso, jota kuvailtiin jo junaonnettomuudeksi.

”En ikinä unohda sitä, kun sain kutsun ensimmäisen jakson ensi-iltaan… Se oli Hollywoodin historian isoin pelastus. Te pelastitte täyden paskaläjän, ja teitte siitä jotain loistavaa. Niin ei ikinä tapahdu!”, Mazin innostuu kertomaan.

Game of Thrones ei ehkä ollut McCarthyn huippuhetki, mutta ohjaajalla on onneksi varsin kunnioitettava onnistumisten lista pitkien elokuvien puolella (jos parjattua The Cobbleria ei lasketa).

Lähde: Vanity Fair

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa