Game of Thrones -tähti murskasi fanien teorian – suosittu hahmo on oikeasti kuollut

Game of Thronesissa Arya Starkia esittävä Maisie Williams on pistänyt lopun fanien spekuloinnille, että ensimmäisellä kaudella kuollut Syrio Forel olisi elossa.

Syrio Forel oli Aryan miekkailun opettaja, joka nähtiin ensimmäisellä kaudella muutamassa jaksossa. Forel uhrasi itsensä puolustaakseen Aryaa, mutta oletettua kuolemaa ei näytetty. Monet fanit spekuloivat Forelin olevan elossa, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Williams itsekin ajatteli hahmon olevan elossa – hänellä oli myös oma teoriansa hahmon oikeasta henkilöllisyydestä.

– Minulla oli aina oma teoriani, että hän ja Jaqen (naamaansa muuttava salamurhaaja) olivat sama henkilö, kertoi Williams.

Williams meni kysymään Forelin kohtalosta sarjan tuottajilta, mutta he sanoivat Forelin olevan kuolleen ja kielsivät Williamsin teorian täysin.

Game of Thronesin kuudes tuotantokausi alkaa HBO Nordicilla 25. huhtikuuta.

Kuva: Game of Thrones

Lähde: IGN

(Episodi/LV)

Aiheeseen liittyvät jutut