Gary Oldmanille haastaja Oscar-palkintoon 22-vuotiaasta yllätysnimestä?

Jo kaksi palkintoa tälle herralle.

5.12.2017 09:01

Jo vuoden Gary Oldmanin ympärillä on pyörinyt niin sanotusti ”varma” Oscar Winston Churchillin roolista elokuvassa Synkin hetki. Nyt kuitenkin Los Angeles ja New York Critics Circle ovat valinneet tämän vuoden parhaaksi miespääosaksi Timothee Chalametin.

Chalamet näyttelee Call Me By Your Name -elokuvassa teini-ikäistä nuorukaista, joka rakastuu seitsemän vuotta vanhempaan mieheen. Luca Guadagninon elokuva on muutenkin saanut ylistystä ympäri maailmaa. Mikäli Chalamet voittaisi jopa Oscar-palkinnon, hänestä tulisi historian nuorin miespääosan voittanut näyttelijä – vain 22-vuotiaana.

GoldDerby-palkintosivuston 25 kriitikoista kaksi on jo vaihtanut oman veikkauksensa Oldmanista Chalametiin. Toisaalta ehkä vielä on liian aikaista päätellä mitään, sillä Synkin hetki ei ole vielä edes saanut suurta levitystä oikein missään päin maailmaa. Vielä 23 sivuston kriitikkoa kallistuu Oldmanin puoleen.

Huomioitavaa on myös siinä, että sekä NYCC:n ja LACC:n kriitikot ovat valinneet hyvin satunnaisesti samat voittajat kuin mitä Oscar-akatemia päättää. Varmaa on vain se, että tästä palkintokaudesta tulee ennalta-arvaamaton ja poikkeuksellisen jännittävä useiden kategorioiden osalta.

Kuva elokuvasta Call Me By Your Name

Lisää luettavaa