Godzilla-ohjaaja värvättiin Tähtien sotaan

23.5.2014 08:20

Lippuluukut viime viikolla posauttaneen Godzillan ohjaaja Gareth Edwards on tällä hetkellä kuuma nimi Hollywoodissa. Läpimurto-ohjaaja on kiinnitetty ohjaajaksi yhteen tulevista Star Wars -tuotannoista

Kyseessä on tiettävästi yksi tulevan trilogian ympärille sijoittuvista spin-off -elokuvista, mutta sarjaa tällä hetkellä ympäröivän salailun vuoksi ei ole vielä tiedossa, kenestä Edwardsin elokuva mahtaa kertoa. Edwardsin leffa saattaa siis käsitellä Han Soloa, Boba Fettiä, Yodaa tai jotain aivan muuta hahmoa, joka ei ole vielä huhuissa esiintynyt.

Elokuvan käsikirjoittajaksi on nimetty Gary Whitta (The Book of Eli) ja sen ensi-iltapäivä on 16. joulukuuta 2016.

Lähde: Hollywood Reporter, StarWars.com

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa