The Babadook -ohjaajan tuleva kauhudraama sai trailerin – tältä näyttää The Nightingale

Hyvältä vaikuttaa!

23.5.2019 15:38

Erinomaisen kauhuleffan The Babadookin tehnyt Jennifer Kent lon vihdoin saanut ulos toisen elokuvansa. Viisi vuotta siinä kestikin. Lopputulos on The Nightingale -niminen draamaa ja oikean elämän kauhuja sekoittava elokuva.

The Nightingale kertoo naisesta, joka haluaa kostaa miehensä ja vauvansa murhat 1800-luvun Australiassa. Nainen päätyy keskellä aboriginaalien ja brittikolonialistien välistä sotaa, jota kutsutaan The Black Wariksi.

Elokuvan maailmanensi-ilta on elokuussa. Saapa nähdä, tuleeko elokuva Suomeen.

Kent työstää tällä hetkellä toista projektia Guillermo del Toron kanssa.

Alla traileri.

Lisää luettavaa