Halloween Kills -kauhurainasta julkaistiin uusi kuva – tarinaakin avattiin

Kekrikauhun uusi tuleminen.

21.1.2021 15:27

David Gordon Greenin uusi Halloween otettiin vastaan melko ristiriitaisesti. Osa siitä piti, toiset taas sen haukkuivat. Nyt sen jatko-osasta Halloween Killsistä on julkaistu uusi kuva.

Kuvassa nähdään Halloweenin ikoninen maskitappaja Michael Myers, joka seisoo Laurie Stroden (Jamie Lee Curtis) palavan talon ovensuussa. Ensimmäinen elokuvahan loppui siihen, kun Michael jäi ansaan ilmiliekeissä roihuavaan kellariin.

Ohjaaja Green kertoo tulevasta elokuvasta.

– Elokuva kertoo yhteisöjen pelosta, paranoiasta, misinformaatiosta ja joukkopaniikista. Halloween Kills on popcorngenre-elokuva, eikä se ole oikeastaan mikään kannanotto, mutta on ihmeellistä, miten kaikki tuntuu olevan yhteydessä toisiinsa. Tämä on mielenkiintoinen aika julkaista tällainen elokuva.

Alla uusi kuva.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia