Han Solon rinnalla näyttelevä Joonas Suotamo: ”Olen rikkonut monia juttuja Millennium Falconissa”

Tuhoutuvan galaksin rikolliseen alamaailmaan sijoittuva itsenäinen Star Wars -seikkailu kertoo Han Solon nuoruusvuosista. Elokuvassa selviää muun muassa miten Solo tapasi uskollisen partnerinsa Chewbaccan. Solon roolissa nähdään ensimmäisen kerran Alden Ehrenreich, ja Chewbaccan puvun sisällä hikoilee jälleen Joonas Suotamo.

21.5.2018 11:26

Tähtien sota -universumia Rogue Onen tapaan taustoittavassa Solo: A Star Wars Story -seikkailussa sukelletaan Han Solon (Alden Ehrenreich) nuoruuteen ja valotetaan tapahtumia, joiden myötä pojasta tuli mies eli Millennium Falconin kapteeni ja kaukaisessa galaksissa toimiva salakuljettaja. Tähän asti ilmestyneissä Tähtien sota -elokuvissa pohjimmiltaan hyvän tahtoista oman polun tallaajaa on aikaisemmin näytellyt vain Harrison Ford.

Solo kasvaa galaksin hämärillä kujilla toisen hylkiön, Qi’ran (Emilia Clarke), kanssa ja kohtaa alamaailman kiehtovan pelurin Lando Calrissianin (Donald Glover), Tobias Beckettin (Woody Harrelson) ja tämän pelottavan liittolaisen Valin (Thandie Newton). Lapsena omilleen joutunut Solo oppii olemaan varuillaan, mutta toisinaan hän luottaa vääriin ihmisiin.

 

Niinpä rikollinen elämä vaikuttaa Solosta lupaavalta, mutta hän joutuu tulikokeeseen ansaitakseen muiden konnien kunnioituksen. Hän sekä halveksii että ihailee Landoa, Pilvikaupungin tulevaa käskynhaltijaa (jota aiemmin ilmestyneissä elokuvissa näytteli Billy Dee Williams), ja tämän kumppanuutta droidi L3-37:n kanssa. Heidän lämmin suhteensa kannustaa ihmisiin epäluuloisesti suhtautuvaa Soloa ystävystymään tapaamansa wookien, tulevan perämiehensä Chewbaccan (Joonas Suotamo) kanssa.

Draamaa kuvauksissa – ohjaajat ulos

Solo sijoittuu aikaan ennen Tähtien sota: Episodi IV – Uusi toivo -seikkailua, joka ilmestyi vuonna 1977. Elokuvan on ohjannut Ron Howard (Kaunis mieli, Da Vinci -koodi) joka peri tehtävän sen jälkeen kun Lucasfilm erotti Phil Lordin and Chris Millerin (21 Jump Street, Lego Elokuva) ”taiteellisten näkemyserojen” takia. Lord ja Miller halusivat tuoda elokuvaan komediallisia piirteitä ja improvisointia. Tuotantoyhtiö Lucasfilm puolestaan näki Solon film noirin ja lännenfilmin yhdistelmänä. Howard päätyi kuvaamaan uudestaan 80 prosenttia elokuvasta, kun hän astui remmiin viime kesäkuussa.

Howard työskenteli Lucasfilmin kanssa ensimmäisen kerran elokuvassa Svengijengi -62 (American Graffiti, 1973), jossa hän näytteli yhtä pääosaa. Tähtien sota -elokuvat luonut George Lucas toivoi Howardin ohjaavan jo Tähtien sota: Episodi I – Pimeä uhka -seikkailun (1999), mutta tämä piti tehtävää tuolloin liian haastavana.

Ehrenreichin (Beautiful Creatures, Hail, Caesar!) mukaan ohjaajan vaihtuminen ei ollut loppujen lopuksi niin dramaattinen käänne kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.

– Tulin hyvin toimeen Philin ja Chrisin kanssa, ja kyseessä todellakin olivat luovat näkemyserot. Kun Ron tuli heidän tilalleen, hänellä oli vain viikon verran aikaa valmistautua. Se ei näkynyt missään, sillä hän ”puhui kieltämme” hyvin nopeasti. En tiedä, johtuiko se läheisistä väleistä Lucasiin vai yleensä tämän maailman tuntemisesta. Joka tapauksessa Ron on loistava ohjaaja, ja tämä on mielestäni kaikista hauskin Tähtien sota -elokuva, Ehrenreich vakuuttaa Beverly Hillsissä.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Lawrence Kasdan (Imperiumin vastaisku, Jedin paluu ja Star Wars: The Force Awakens) ja hänen poikansa Jon (The First Time). Kasdanit tunnetaan länkkäreiden ystävinä.

– Se näkyy joissakin kohtauksissa. Elokuvan ansioihin kuuluu, että tapahtumat sijoittuvat moneen eri maailmaan. Osassa on hyvinkin länkkärimäinen tunnelma juuri heidän takiaan. Se sopii kokonaisuuteen hyvin, sillä Han on eräänlainen avaruuscowboy, toteaa Ehrenreich, jolla on pelkästään hyvää sanottavaa käsikirjoittajakaksikosta.

– He puhuvat ”tähtien sotaa”. Se on heille tuttu kieli, ja he tuntevat hahmot läpikotaisin. He olivat oiva tietolähde kuvauksissa, ja heidän kanssaan keskustellessani tunsin olevani osa koko elämää suurempaa Star Wars -historiaa. Sama tunne minulle tuli, kun George Lucas kävi kuvauspaikalla.

Avaruus-cowboy tapaa Harrison Fordin

Nuoren Han Solon saappaisiin astuminen ei ollut mikään pikkujuttu näyttelijälle, sillä sopivaa manttelinperijää Fordille etsittiin pitkään.

– Kävin kuudessa koe-esiintymisessä ennen kuin sain roolin. Jossakin vaiheessa prosessia katsoin alkuperäisen Tähtien sota -elokuvan, mutta periaatteessa luin vain vuorosanani ja yritin tuoda hahmoon oman persoonani. Olin hyvin vaikuttunut esittämäni kohtauksen näppärästä kielestä ja viihdyttävyydestä.

 

Oikea asenne auttoi Ehrenreichia kestämään paineet koe-esiintymisissä.

– Olen parhaimmillani hyvin positiivinen, vaikka olisin vaikeassa tilanteessa. Painetta on helpompi sietää säilyttämällä optimistinen mieliala, jonka avulla selviää nopeimmin haasteista.

Harrison Fordin siunauksen saaminen oli ensiarvoisen tärkeää.

– Harrison sanoi tavatessamme, että: ”Voit sanoa kaikille, että kerroin sinulle kaiken tarvittavan, mutta et voi sanoa mitään muuta.” Ehrenreich naurahtaa.
Solon seikkailut taittuvat tutulla Millennium Falcon -aluksella.

– Sillä oli upeaa ”lentää”, se on aivan uskomatonta. Se oli ehdottomasti parasta koko elokuvassa, etenkin kun lentokohtaukset kuvattiin niin, että eteemme projisoitiin videokuvaa avaruudesta ja näimme kaikki kohteet, joihin yritimme olla osumatta. Valot välkkyivät ja kone tärisi. Emme siis istuneet taustakankaan edessä, vaan olimme niin lähellä aitoa lentokokemusta kuin mahdollista.

Joonas Suotamo peri Chewbaccan roolin

Solon vierellä Falconin perämiehen paikalla on Joonas Suotamon esittämä Chewbacca.

– Olen rikkonut todella monia juttuja Falconissa. Sen mekaniikka on suurimmaksi osaksi oikeaa lavastetta, ja siinä on paljon yksityiskohtia. Se on niin ahdas, että on mahdotonta olla osumatta johonkin nappulaan, kahvaan tai vipuun, jotka irtoavat helposti. Niitä on joka puolella. Aldenille kävi aivan samalla tavalla, kun hän astui ohjaamoon ensimmäisen kerran, Suotamo nauraa.

Mitä tarinaan tulee, Suotamo ei voi paljastaa juuri mitään.

– Voin sanoa, että Chewie on puun ja kuoren välissä tässä elokuvassa. Näytämme, miten nämä kaksi suosikkihahmoa tapasivat ja miten heistä tuli legendaarinen parivaljakko.

Suotamo peri roolin ”kävelevänä karvalankamattona” Peter Mayhew’lta, jonka sijaisnäyttelijänä suomalainen toimi jo Star Wars: The Force Awakens -filmissä vuonna 2015. Jo 74-vuotias Mayhew konsultoi Suotamoa The Last Jedi -leffassa (2017). Siinä alkuperäinen örisijä ei enää näytellyt.

– Häneltä oli hienoa oppia. Voisi sanoa, että olin viikon pituisella Wookie-leirillä. Katsoimme nauhoja Peterin esityksistä. Hän antoi minulle siunauksensa roolissaan näyttelemiseen sekä tiukkoja sääntöjä puvun ja äänten suhteen, kertoo Suotamo.

– Kun esimerkiksi katson ympärilleni, minun on käännettävä pääni lisäksi myös rintakehääni, koska Chewbacca on siinä mielessä jäykkä. Toisaalta hän on rento heppu, joka notkuu taustalla muiden keskustellessa. Hän on silti vahvasti läsnä.

 

Aina nuorekas örisijä

Chewbaccan puvun kasvo-osa on osaksi mekaaninen, ja sen liikuttamista näyttelijä hioi peilin edessä.

– Pystyn maskeerattuna liikuttamaan vain silmiäni ja suutani. Leukaosa on jousen avulla kiinni maskin ylähuulessa, joten kun painan leukaa alaspäin ylähuuli nousee ja näyttää siltä, kun murisisin.

– Sen lisäksi karjuin kuvauksissa ja vielä lopputulosta näkemättä vain toivon, että sitä on voitu käyttää elokuvassakin. Aiemmin ääni on luotu yhdistelemällä eri eläinten ääniä. Puhun myös wookien ja englannin sekoitusta, kun käsikirjoituksessa lukee, että ”Chewie karjahtelee”.

Suotamo opetteli Chewbaccan karjunnan tehdäkseen vaikutuksen Harrison Fordiin.

– En tiedä onnistuinko. Halusin tehdä vaikutuksen myös Aldeniin, koska hän näki wookien livenä ensimmäisen kerran. Muistan miten hämmästynyt Alden oli puvun ja sen sisällä olevan näyttelijän yhteisvaikutuksesta, kun esitin hänellä monia hahmoni maneereja ennen kuvausten alkamista.

Kuva: Disney / Ricky Middlesworth

Lämpöhalvauksen estämiseksi Suotamo viihtyi ilmastointilaitteiden edessä, mutta Millennium Falcon -lavasteissa hän joutui tyytymään pieniin tuulettimiin ahtauden takia.

– Wookiet ovat huomattavasti miellyttävämpiä, kun niillä ei ole liian kuuma, hän nauraa.

Vaikka kyseessä on nuoren Han Solon kasvutarina, Chewbacca ei elä pentuaikaa.

– Wookien elinajanodote on 400 vuoden kieppeillä, joten siirtyminen muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin ei juuri vaikuta häneen. Käsikirjoituksessa asia kuitenkin huomioitiin, joten Chewien askelluksessa on tiettyä nuorekkuutta, selostaa tämän hetken isoimpaan elokuvaan mukaan päässyt suomalaisnäyttelijä.

Teksti: Johanna Juntunen, Los Angeles
Kuvat: Disney

Lisää luettavaa