Näyttelijä Timothy Spall, 66, saapui Suomeen vasta edellisenä iltana. Hän ei ottanut Helsingistä etukäteen selvää, koska pitää sokkona matkustamisesta. Vielä hän ei kuitenkaan ole ehtinyt viettää vapaa-aikaa, koska päivän ensimmäinen puolikas on mennyt haastattelujen parissa.
Näyttelijä tilaa cappuccinon. ”Kiehuvan kuumana”, Spall pyytää.
– Juon teetä päivittäin, noin puolitoista litraa. Yritän olla juomatta liikaa kahvia, koska se aiheuttaa migreenin. On vaikea ymmärtää, mihin teen viehätysvoima perustuu. Juon Yorkshirea tai Earl Grayta. Tee on outoa, pussiin pilkottuja lehtiä. Miksi olen addiktoitunut sellaiseen?
Spall kertoo, että on opetellut juomaan kahvia. Nykyään hän pitää siitä. Hänen nuoruudessaan tarjolla oli lähinnä vain pikakahvia. Spall sanoo, että kahvikoneet ovat lopulta aika uusi asia Englannissa.
Kuva: Jesse Raatikainen
Hän tiedostaa Britannian huonon maineen kulinaristisena maana, mutta tilanne on nykyään eri: maasta on tullut kosmopoli, jossa voi syödä ruokia minkä maan keittiöstä tahansa. Monikulttuurisuus on elinehto, Spall sanoo.
– Kasvoin sen keskellä. Kun olin lapsi, asuimme Lontoon Batterseassa. 60-luvulla aluetta pidettiin slummina. En tajunnut sitä, minusta kaikki oli hyvin ja alue oli ihan hyvä. Kasvoin koulussa, jossa oli paljon maahanmuuttajia, kuten intialaisia ja kurdeja.
Surrealisti panssarivaunun kuljettaja
Kun Spall oli lapsi, ajatus elämästä taiteen parissa tuntui mahdottomalta ajatukselta. Suvussa on ollut kiinnostusta aiemminkin: Spallin isoisä työskenteli Times-sanomalehdessä, mutta harrasti viihdyttämistä. Hänellä oli pöydällään sikarilaatikko, jossa piti maskeerausvälineitään.
Spallin äiti oli kampaaja, mutta lauloi. Äiti halusi opiskella Royal Academy of Dramatic Artsissa (RADA), mutta ajatus oli köyhälle perheelle mahdoton. Spall huomauttaa, että siihen aikaan ei ollut olemassa stipendejä tai muuta, jolla opinnot olisi voinut rahoittaa.
Opiskellessaan Spall ei tiennyt mitä tulisi aikuisena tekemään. Hänen arvosanansa olivat huonot. Yleensä koulun lapsista kasvoi kauppiaita tai sähköasentajia. Spall muistelee, että pari saattoi kouluttautua opettajaksi, mutta suurin osa jatkoi teollisuusalalle.
– Halusin liittyä armeijaan, osa kavereistani meni sinne. Halusin uran panssarivaunun kuljettajana. Kiinnostuin koulussa kuitenkin samaan aikaan impressionismista, surrealismista ja klassisesta maalauksesta. Minulla oli hieman jakautunut persoonallisuus. Toisaalta halusin olla panssarivaunun kuljettaja, seuraavana hetkenä Max Ernst tai Salvador Dalí. Et voi olla surrealisti panssarivaunun kuljettaja.
”Sinun pitäisi olla näyttelijä”
Hämmentynyt nuorukainen päätyi 15-vuotiaana koulun näytelmään. Hän sanoo olleensa ihastunut teatteriopettajaansa. Spallin ensimmäinen rooli oli Ihmemaa Oz -näytelmän leijona.
Timothy Spall oli haastateltavissa myös yleisön edessä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Kuva: Jesse Raatikainen
– Joka kerta, kun puhuin tai tein jotain, yleisö nauroi. Pääasiassa kopioin elokuvan Bert Lahria. Kokemus oli mahtava ja epätavallinen. Opettajani sanoi minulle sen jälkeen: ”En ole koskaan sanonut kenellekään oppilaalle tätä aiemmin, koska ala on kamala, mutta sinun pitäisi olla näyttelijä”.
Spall innostui ajatuksesta. Opettaja esitteli mahdollisuuden nuorisoteatterista, jonne Spall pyrki. 19-vuotiaana hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä RADA:an ja 21-vuotiaana näyttelijä löysi itsensä Royal Shakespeare Companysta.
– Tein teatteria silloin tällöin, mutta lopulta menetin kiinnostukseni sitä kohtaan. Seitsemän vuotta sitten tein Old Vicissa Pinterin näytelmän The Caretaker. Se oli menestys, mutta en nauttinut siitä. Se ei ollut kenenkään vika, en nauttinut siitä. Jos esityksen voisi tehdä vain kerran, niin se on eri asia. Poikani näytteli Atticus Finchia suositussa To Kill a Mockingbird -näytelmässä. Hän on nuori mies, mutta näytelmä melkein tappoi hänet. Se on kovaa työtä.
Barry vai Peter Piskuilan?
Timothy Spall teki läpimurtonsa televisiossa ollessaan 26-vuotias. Näkemiin vaan, muru -sarjan kaksi ensimmäistä kautta (1983–86) olivat valtavia menestyksiä. Viimeisellä jaksolla oli pelkästään Britanniassa 18 miljoonaa katsojaa. Näyttelijä yllättyy kuullessaan, että sarja oli Suomessakin valtavan suosittu.
– Asuin hyvin tavallisessa osassa Lontoota ja kävin kaupassa normaalisti. Sitten minusta tuli valtavan tunnettu. Kaikki olettivat, että olen yhtä kuin se hahmo. Barrylla on vahva birminghamilainen korostus. Sattui erikoinen juttu, sillä olin valtavan tunnettu, mutta työtön. Oletettiin, että se hahmo on ainoa mitä pystyn tekemään. En saanut töitä pariin vuoteen. Viisi vuotta myöhemmin agenttini myönsi, ettei saanut minulle töitä, Spall kertoo.
Näkemiin vaan, muru
– Ihmiset sanovat, että se on rooli, joka loi minut, mutta todellisuudessa se on rooli, mikä melkein pisti kaiken vituiksi. Vielä tänäkin päivänä jotkut tapaamani ihmiset saattavat ihmetellä, ettei minulla olekaan birminghamilaista korostusta. Yleensä he ovat vanhemman sukupolven miehiä, eivätkä ole nähneet elokuviani. Samaten on paljon ihmisiä, jotka ovat nähneet vain Harry Potterit. Kuva minusta riippuu siitä, mitä kukakin on nähnyt.
Mike Leigh muutti uran suunnan
Kun ura notkahti käyntiin, Spall alkoi saada pieniä rooleja elokuvista. Kaikki muuttui, kun yhteistyö Mike Leigh’n kanssa lähti kunnolla käyntiin. Tv-elokuvan Home Sweet Homen (1982) jälkeen Spall on nähty viidessä Leigh’n elokuvassa. Ensimmäinen oli Elämä on ihanaa (1990). Spall hyväksyttiin luonnenäyttelijänä, ei vain yhden roolin miehenä.
Spall pitää Salaisuuksia ja valheita (1996) Leigh’n parhaiten jäsenneltynä elokuvana. Hän on iloinen, että ihmiset ovat löytäneet viime vuosina uudelleen elokuvan Kaikki tai ei mitään (2002), jota pidettiin näyttelijän mukaan ensi-illan aikoihin aliarvostettuna. Spall pitää sitä Leigh’n parhaana, mutta ei kuulemma siksi, että on siinä itse.
– Mr. Turner on kuitenkin suosikkini. Tein elokuvan parissa töitä kolme vuotta ja se teki minusta taidemaalarin. Toinen näyttelyni avautuu marraskuussa Lontoon Pontone Galleryssa.
Salaisuuksia ja valheita
Uran kannalta käännekohta oli kuitenkin Salaisuuksia ja valheita, joka palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisella palmulla. Elokuva sai myös roppakaupalla muita palkintoehdokkuuksia, muun muassa Oscar-gaalassa.
– Ironisesti suosio kukoisti silloin, kun olin sairaana. Sairastuin samoihin aikoihin leukemiaan. Minunkin piti lähteä Cannesiin, puku ja kaikki olivat valmiina. Lopulta katsoin muiden kävelevän punaisella matolla, kemoterapiaa saaden, letku sydämessäni. En mennyt Cannesiin, menin melkein kuolemaan!
Viimeisessä vuorossa kuollut herää henkiin
Kuolema on läsnä myös Spallin uudessa elokuvassa. Viimeinen vuoro kertoo vanhasta Tomista, joka lähtee vaimonsa kuoleman jälkeen ajamaan busseilla Ison-Britannian päästä päähän.
– Tom tietää kuolevansa. Oikeastaan hän on jo kuollut ja siksi peloton. Lähestyvä kuolema tuo hahmon hetkeksi eloon, koska hänen on kohdattava maailma. Jos elokuva pitäisi typistää johonkin, niin ennen kaikkea se kertoo miehestä, joka herää henkiin ennen kuolemaansa. Se on ainutlaatuinen tarina.
Viimeinen vuoro
Viimeisessä vuorossa, kuten muissakin projekteissa, Spallin huomion kiinnittää hyvä tarina. Tarjottu juttu voi olla mitä tahansa, puhdasta viihdettä tai höpöä, mutta sen täytyy olla vilpitön ja rehellinen. Spall punnitsee roolihahmoa – onko se kiinnostava, mitä hän voi näyttelijänä antaa sille.
– Jos en ymmärrä roolia, joka on kiinnostava ja minua pelottaa, se on aina syy tehdä elokuva. Jos se vaikuttaa naurettavalta, saatan joskus sanoa ei, mutta jos se on järjetön, niin se kannattaa tehdä, koska siitä tulee iso haaste.
Spall näkee näyttelijäntyön olevan ennen kaikkea tarinan palvelemista. Vain tarinan ollessa hyvä, siitä tulee yleisölle arvokas. Palkinnot ovat toissijaisia, koska suurin kunnioituksen osoitus on se, kun katsojat käyttävät kovalla työllään ansaitsemiaan rahoja tarinan vastaanottamiseen.
– Elokuvia tehdään yleisölle. On hyvä, jos elokuva viihdyttää tai jos se saa ajattelemaan jotain, mitä katsoja ei ole ajatellut aiemmin.
”Minua on siedetty pitkään”
Ennen työtarjoukset noukittiin postilaatikosta, nykyään ne iPad piippaa niiden merkiksi. Mitään tiettyä roolia Spall ei kuitenkaan odota. Tälläkään hetkellä hän ei tiedä, mitä tulee tekemään seuraavaksi.
– Olen aina miettinyt, milloin tarjoukset loppuvat. Minua on siedetty pitkään. Täytyy olla nöyrä. Vastoin luuloja, moni näyttelijä on nöyrä. Monet joutuvat sietämään pitkiä työttömyysjaksoja. On hyvä muistaa, että mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Epävarmuus ei ole mukavaa, mutta vähentää egoilua.
Denial
Spall on laihtunut huomattavasti viime vuosien aikana. Muissa haastatteluissa hän kertonut muuttaneensa ruokavaliotaan ja jättäneensä alkoholin kokonaan pois. Hän kertoo, että muutos fysiikassa on mahdollistanut sellaisia rooleja, joita hänen eteensä ei muussa tapauksessa olisi osunut.
– Olen saanut muutamia hienoja rooleja, joita en olisi aiemmin saanut, koska he ovat oikeita ihmisiä, jotka eivät olleet sen kokoisia, kuin minä olin. Ne roolit eivät olisi tulleet eteeni, jos en olisi ollut hoikka. Se on laajentanut rajoja.
Esimerkiksi vuonna 2016, Spall nähtiin draamaelokuvassa Denial, jossa hän näytteli holokaustin kieltäjä David Irvingiä. Pian Ylellä nähdään tuore minisarja The Sixth Commandment, joka kertoo brittiläisen opettajan, Peter Farquharin, murhasta.
The Sixth Commandment
– Hoikempana ei joudu kokonsa puolesta tiettyyn muottiin. Olin onnekas saadessani näytellä monia rooleja, joissa hahmon koko ei välttämättä merkinnyt, mutta laihtuminen on avannut ovia monipuolisempiin rooleihin. Mr. Turnerin jälkeen olen pyrkinyt tekemään keskeisempiä rooleja, koska silloin on mahdollista tutkia suurta kuvaa paremmin. Hahmoihin tulee enemmän kerroksia.
Mr. Turnerin jälkeen varaa valita on varmasti jonkin verran ollutkin – Spall palkittiin elokuvasta Cannesin elokuvajuhlilla parhaana miesnäyttelijänä.
Säännöt tekoälyyn
Näyttelijäntyö on ollut esillä useamman kuukauden, kun Hollywood on käytännössä pysähdyksissä. Näyttelijät lakkoilevat parempien sopimusten vuoksi. Yhtenä tärkeimmistä päätettävistä asioista on tekoälyn käyttö.
Spall sanoo, että aiheeseen täytyy ottaa kantaa, mutta ei vain viihdealalla. Ihmisten kuvilla voidaan tehdä nykyään melkein mitä tahansa. Isoon franchiseen osallistuessaan näyttelijä voi törmätä omiin kasvoihinsa mitä yllättävimmissä paikoissa.
– Kyse on roolisuorituksista ja mitä niillä tehdään. Ymmärtääkseni kyse on myös pelioikeuksista. En ole joutunut tällaisten kysymysten kanssa kamppailemaan, mutta näyttelijänä näihin pitää olla säännöt. Mikä kuuluu tekijänoikeuden alle, mikä on osa omaa taiteellista prosessiasi tai immateriaalioikeuttasi? Nyt kuvia voidaan manipuloida ja käyttää ilman lupaa.
Mr. Turner
Hän sanoo toivovansa, että kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu löytyy pian, koska moni joutuu kärsimään töiden ollessa katkolla.
– Kyse ei ole vain näyttelijöistä. On paljon näyttelijöitä, jotka ovat menestyneitä ja työskentelevät, mutta liiton jäsenistä suurin osa on näyttelijöitä, jotka kamppailevat toimeentulonsa kanssa joka tapauksessa ja ovat työttömiä. Samaan aikaan on valtava määrä kuvausryhmäläisiä, joilla ei ole nyt töitä.
Viimeinen vuoro on elokuvateattereissa 29. syyskuuta alkaen.
