Harry Potterin menettänyt Warner Bros. vähentää yhä valikoimaansa

6.3.2012 01:21

Tuotantoyhtiö Warner Bros. jatkaa julkaisemiensa elokuvien määrän vähentämistä. Samalla Warnerilla keskitytään yhä enemmän megahitteihin. Yksi syy järjestelyille on rahasampo Harry Potter -saagan päättyminen viime vuonna.

Warner Bros. hakee säästöjä tuotantokuluista vähentämällä vuosittaisten julkaisujensa määrän noin 20:een.

Vielä vuonna 2008 Warnerilta tuli ulos 27 elokuvaa, josta se on viime vuosina pyrkinyt leikkaamaan neljänneksen pois. Nyt yhtiöllä on listoillaan 22 nimikettä, joten melko lähelle tavoitetta ovat jo päässeet.

Warnerin elokuvaryhmän johtajan, Jeff Robinovin mukaan yhtiö suunnittelee korvaavansa Harry Potterin jättämää taloudellista aukkoa kahdella suurtuotannolla per vuosi. Tämän vuoden varmoiksi tulonlähteiksi yhtiö laskee Christopher Nolanin Yön ritarin paluu (Suomen ensi-ilta 25.7.) ja Peter Jacksonin Hobitti – odottamaton matka (12.12.).

Viimeinen Potter-elokuva, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 keräsi maailmanlaajuisesti yli miljardi euroa. Summa on huikea, mutta Warnerilla odotetaan historian toistuvan vähintään yhtä hyvänä, sillä edellinen Batman-elokuva, Yön ritari keräsi yksinään yli 758 miljoonaa euroa ja viimeisin Tolkien-elokuva Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu yli 847 miljoonaa euroa.

Myös fanien kannalta massiivisten nimikkeiden olisi hyvä onnistua lippukassoilla, sillä niiden tuloilla tunnetusti rahoitetaan myös pienempien elokuvien tuotantoja.

Vertailuna sekä Episodin lukijoiden että toimituksen viime vuoden suosikkielokuva Drive jäi maailmanlaajuisesti noin 56 miljoonaan euroon. Toki silläkin tehtiin mukavat voitot, kun budjetti oli pikkuruinen, reilut 11 miljoonaa euroa.

Kuva Hobitista.

Lähteet: IMDB, Box Office Mojo, XE.com

Lisää luettavaa