HBO:lla on mahtipontiset suunnitelmat tulevaa jättisarjaansa varten – tuotanto piti keskeyttää jotta kuviot saatiin kuntoon

HBO:n tulevan Westworld-sarjan juonikuviot on suunniteltu jo vuosiksi eteenpäin.

16.9.2016 20:15

Odotetun Westworld-sarjan tuotantoprosessista on tullut julki kiinnostavia tietoja. Koko sarjan tuotanto keskeytettiin tammikuussa, koska tuottajien mukaan he tarvitsivat enemmän aikaa viimeistelläkseen ensimmäisen kauden käsikirjoitukset.

Nyt kuitenkin paljastui, että tuotannon keskeyttämiseen oli myös toinen syy. Tuottajat halusivat samalla suunnitella sarjan tapahtumat kunnolla vuosiksi eteenpäin.

– Siinä ei ollut kyse siitä, että saataisiin ensimmäiset kymmenen (jaksoa) tehdyksi. Kyse oli sen kartoittamisesta, mitä seuraavat viisi tai kuusi vuotta tulevat olemaan, Westworldissa näyttelevä James Marsden kertoi.

Joten Westworldin tekijöillä on jo suunnitelma koko sarjan tapahtumista alusta loppuun saakka.

Westworld on loppuvuoden odotetuimpia tv-tapauksia. J.J Abramsin tuottama ja Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn luoma sarja perustuu samannimiseen scifi-elokuvaan vuodelta 1973, jonka ohjasi ja käsikirjoitti Michael Crichton. Sarja kertoo futuristisesta villin lännen teemapuistosta, jossa kävijät pääsevät toteuttamaan kaikki toiveensa.

Pääosissa nähdään Anthony Hopkins, Ed Harris, James Marsden, Evan Rachel Wood, Thandie Newton, Jeffrey Wright, Tessa Thompson ja Jimmi Simpson.

Westworld on katsottavissa HBO Nordicilla 3. lokakuuta alkaen.

Lähde: Entertainment Weekly

Lisää luettavaa