Kevin Costner jätti Yellowstone-sarjan tehdäkseen Horizon: An American Saga -elokuvasarjan. Ensimmäisen elokuvan budjetti oli sata miljoonaa dollaria, mutta se tienasi vain 38 miljoonaa lippukassoilla.
Elokuva oli vuoden 2024 suurimpia floppeja. Ja mikä pahinta, Costner kiinnitti oman ranchinsa lainaa varten, jotta voisi tehdä intohimoprojektinsa.
Kakkososan piti ilmestyä muutama kuukausi ensimmäisen osan jälkeen, mutta Warner Bros. poisti koko elokuvan julkaisukalenterista.
Vaikka kakkonen esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa, ei se ole vieläkään saanut ensi-iltapäivämäärää – edes Max-suoratoistopalvelussa.
Diamond Kittredgeä Horizonissa näyttelevä Isabelle Fuhrman tähdittää tulevaa Wish You Were Here -elokuvaa, jota hän markkinoi tuoreessa Screenrantin haastattelussa. Samalla nainen puhui Horizonin jatkosta.
– Uskon, että se on tulossa aika pian. He varmaankin vielä hiovat, mitä sen kanssa tapahtuu, mutta itse asiassa en ole tähän mennessä kuullut vielä mitään. Näyttelijät ovat yleensä viimeisiä, jotka saavat tietää tällaisista asioista, Fuhrman kertoo.
– Olin kuitenkin todella onnekas, että pääsimme esittämään elokuvan ensi-illan Venetsiassa, ja sain nähdä sen yleisön kanssa. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun näin elokuvan. Se oli mahtava. Olen todella innoissani, että ihmiset pääsevät näkemään sen. Se on elokuva, johon me kaikki panimme niin paljon sydäntä ja intohimoa.
Kymmenen kriitikkoa kirjoitti elokuvasta arvion Venetsian esityksen pohjalta, ja tällä hetkellä sen Rotten Tomatoes -tuoreusarvo on 40 prosenttia. Ykkösosan tuoreusarvo on 51 prosenttia, joten saapa nähdä miten kakkosen käy.
Lähde: Collider