Heikki Kinnunen avaa elämäänsä ja uraansa elämäkertansa täydennetyssä laitoksessa – Uusi painos oli perusteltu

Mainio sukellus koomikkoneron uraan.

Julkaistu:

Näyttelijä Heikki Kinnunen täytti vastikään 80 vuotta. Elisa Heilalan kirjoittama elämäkerta Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät julkaistiin kymmenen vuotta sitten, kun komedian mestari juhli 70-vuotissyntymäpäiviään. Nyt kirjasta on julkaistu täydennetty laitos, joka sisältää kymmenessä vuodessa tapahtuneen.

Käytännössä päivitetty laitos kertoo Kinnusen Mielensäpahoittaja-vaiheesta. Ensimmäisen painoksen aikaan Kinnunen ei vielä ollut ehtinyt tehdä ensimmäistä Tuomas Kyrön kirjoihin pohjautuvaa elokuvaansa, Tiina Lymin ohjaamaa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, joka lopulta avasi kokonaan uuden luvun suosikkinäyttelijän uralla.

Vaikka yleensä muutamia ekstrasivuja kaupittelevat päivitetyt laitokset ovat vain helpon rahan keräämistä, tässä tapauksessa päätös on hyvin perusteltu ja sivujakin viitisenkymmentä lisää. Niin merkittävästä vuosikymmenestä lopulta on kyse. Kirja muuten on tasavahva sukellus karismaattisen koomikkoneron uraan.

Jesse Raatikainen

★★★★

Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät. Kirjoittanut Elisa Heilala. Kustantaja Tammi. 398 sivua.

Lue myös: Satu Silvon elämäkerta vie estradeilta politiikkaan ja ravintoloihin

Lue myös: Pitkän jussin majatalo on yksi kaikkien aikojen komedioista – John Cleese muistelee sarjaa viiden tähden kirjassaan