Helsinki Cine Aasian lauantain tärpit – muun muassa Tetsuo-ohjaajan uusin sekä kalkkunaleffadokkari

14.3.2015 12:35

HCA_2015
Helsinki Cine Aasia etenee jo kolmannelle päivälle. Koska kattaus on monipuolisen kiinnostava, näytöksissä on riittänyt mukavasti katsojia.

Allekirjoittanut kävi perjantaina katsomassa vietnamilaisen 2030-scifipätkän, joka oli keskinkertainen kannanotto ilmastomuutokseen sekä aivan loistavan ranskalais-indonesialaisen Garuda Power – The Spirit Within -dokkarin.

2030 on seesteinen ja hitaasti etenevä, mutta hiukan laimea scifi-henkinen dystopiakuvaus maailmamme tulevaisuudesta. Ohjaaja haluaa kertoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtameriimme, mutta on ehkäpä hiukan liian kiltti näkemyksessään. Kuitenkin ihan mielenkiintoinen katsaus vietnamilaiseen elokuvaan.

Garuda Power – The Spirit Within on taas aivan toisenlainen kertomus. Garuda Poweriin on kerätty Indonesian hukattuja toimintaelokuvahelmiä, ja niitä tykitetään katsojan silmille törkeänä kalkkunaparaatina. Näemme mitä surrealistisempia ja omituisempia pätkiä elokuvista aina 30-luvulta tuoreisiin The Raid-hitteihin.

Päitä ja irtoraajoja heitellään hurmeisena massana katsojan syliin, Rambo-, Teräsmies-, Zorro- ja Tarzankopiot heiluvat kalsareissaan ruudulla, aivan törkyisen hienoja erikoisefektejä paukutellaan kovalla volyymilla ja näemme mitä moninaisempia ja hullumpia toimintakohtauksia. Unohtamatta hilpeitä haastatteluita.

Garuda Power on jokaisen kalkkunafanin pakkonähtävää. Häkellyttävän upeaa ja aivottoman naurettavaa vihdettä!

fires on the plains

Episodi suosittelee seuraavia elokuvia lauantaille:

Red Family, Andorra, klo 14:15 – Kim Ki-dukin (Pieta, Moebius) tuottama ja käsikirjoittama eteläkorealainen vakoojadraama.

Garuda Power, Dubrovnik, klo 18:30 – Hulppean hauska kalkkunaleffadokumentti Indonesiasta.

Fires on the Plain, Bio Rex, klo 20:45 – Japanilaisen Tetsuo-kulttiohjaaja Shinya Tsukamoton uusioversio vuoden 1959 saman nimisestä sodan vastaisesta klassikosta. Selviytymistarina sodan kauhujen seassa.

Lauantain leffat, liput ja lisätiedot Helsinki Cine Aasian sivuilta.

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa