Helvetti pääsi valloilleen suomalaisissa katsojatilastoissa

Kolmen alaspäin suuntautuneen viikonlopun jälkeen teattereihin saapui odotettu hitti, joka piristi elokuvissa käyntejä peräti kymmenellä prosentilla edelliseen viikonloppuun verrattuna.

Kolmas Robert Langdon -seikkailu Inferno, sankarina edelleen Tom Hanks ja ohjaksissa jälleen Ron Howard – nousi odotetusti viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi. Tosin näin ylivoimaiseksi sitä ei osannut kuvitella. Elokuvaa on selvästi odotettu, sillä vaikka sillä oli saleja huomattavasti vähemmän kuin koko perheen elokuvilla Haikarat sekä Pete ja lohikäärme Elliott, se täytti ne suhteessa moninkertaisesti paremmin.

Infernon takana ei juuri tapahtunut muutoksia, sillä edellisenä viikonloppuna sijoilla 1–4 olleet elokuvat vain putosivat yhden pykälän kukin. Edellä mainittu Pete ja lohikäärme Elliott nousi tilalle kuusi viikonlopun toiseksi katsotuimpana uutena tulokkaana. Viime viikonloppuna sijalla seitsemän ollut Teit meistä kauniin menetti suurimman osan teattereistaan onnettoman levitysstrategioinnin seurauksena ja putosi kokonaan 20 katsotuimman elokuvan listalta.

Katsotuimman kotimaisen draamaelokuvan manttelin peri viikonlopun uusi tulokas Syysprinssi, joka jatkaa eksoottista käännöslinjaa: sen kansainvälinen nimi on hurja Love and Fury. Heti sen kantapäillä listoille nousi hyvin erilainen tapaus: pöhköhuumorillaan (tai sen puutteella) mielipiteitä jakanut keikkakomedia Masterminds.

Niiden edellä paikkansa enemmän tai vähemmän säilyttivät animaatio Lemmikkien salainen elämä ja Tim Burtonin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Lemmikit ovat onnistuneet iskemään uskomattomaan menestyssuoneen: Suomessakin hyvin pärjännyt animaatioseikkailu on juuri noussut maailmanlaajuisesti 50 kaikkien aikojen menestyneimmän elokuvan joukkoon.

Myös viikonlopun eurooppalainen taide-elokuva, Tämän jälkeen pääosassaan Isabelle Huppert, onnistui tällä kertaa juuri ja juuri kipuamaan katsotuimpien elokuvien listalle. Jo viime viikolla listoille ilmestyi Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, joka virallisesti saa ensi-iltansa vasta tämän viikon keskiviikkona. Sen kanssa katsojista kisannee lähinnä Jack Reacherin jatko-osa Paluu päämajaan. Ensi viikonlopun muut tulokkaat ovat nimittäin sen verran pienempien yleisöjen elokuvia: taidedokumentti Kuun metsän Kaisa, kauhujatko-osa Ouija: Origin of Evil, Mastemindsin yleisöstä todennäköisesti kilpaileva törkykomedia Sausage Party ja kotimainen outoilu Samurai Rauni Reposaarelainen.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 14.–16.10.2016

1 (–) Inferno 31 846 katsojaa (kokonaiskatsojat 31 846)
2 (1) Bridget Jones’s Baby 9 752 (160 206)
3 (2) Nainen junassa 8 275 (26 149)
4 (3) Haikarat 7 428 (21 225)
5 (4) Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus 5 410 (87 607)
6 (–) Pete ja lohikäärme Elliott 4 480 (4 480)
7 (6) Lemmikkien salainen elämä 4 346 (278 834)
8 (5) Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille 3 861 (22 922)
9 (–) Syysprinssi 3 167 (4 415)
10 (–) Masterminds 2 034 (2 155)
11 (9) Café Society 1 854 (6 892)
12 (13) Tyttö nimeltä Varpu 1 767 (25 382)
13 (12) The Magnificent Seven 1 641 (21 238)
14 (10) Pahan kukat 1 554 (14 627)
15 (14) Hymyilevä mies 1 493 (34 717)
16 (15) Florence 1 442 (49 505)
17 (11) Deepwater Horizon 1 125 (11 142)
18 (8) Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! 1 110 (5 610)
19 (19) Doria etsimässä 1 101 (77 212)
20 (–) Tämän jälkeen 1 100 (1 128)

Lähde: Filmikamari

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut