Henkeäsalpaava kauhutrilleri pitää hallussaan Yhdysvaltain lippukassoja jo toista viikkoa

Yhdysvalloissa vietettiin Labor Day -viikonloppua, mutta elokuvateatterien lippukassoilla oli hiljaista.

5.9.2016 10:40

Kauhuelokuva Dont’t Breathe jatkoi Yhdysvaltain katsotuimpana elokuvana. Viime viikonloppuna ensi-iltaan tullut ilmeisen henkeäsalpaava trilleri keräsi perjantain ja sunnuntain välisenä aikana arviolta 15,7 miljoonaa dollaria ja kasvatti kokonaistuottonsa 54,8 miljoonaan.

Listan kakkosena oli Suicide Squad, jonka viikonlopun tuotto oli arviolta 10 miljoonaa dollaria. Maailmanlaajuisesti Suicide Squad on tuottanut tähän mennessä 672,9 miljoonaa dollaria, ja monilla markkina-alueilla ensi-ilta on vasta tulossa.

Kolmannesta sijasta kamppaili kaksi koko perheen elokuvaa. Neljättä viikkoa pyörivä Disney-tuotanto Pete ja Lohikäärme Elliot (Pete’s Dragon) ja stop motion -animaatio Kubo ja samuraiseikkailu (Kubo and the Two Strings) keräsivät molemmat arviolta 6,4 miljoonaa dollaria.

Dont’ Breathe tulee Suomen teattereihin 4. marraskuuta, Pete ja Lohikäärme Elliot 14. lokakuuta ja Kubo ja samuraiseikkailu 9. syyskuuta.

Lähde: Box Office Mojo

Lisää luettavaa