Heteromiehet laitetaan ruotuun Sillä silmällä helmikuussa 2018

Netflix valtaa alaa myös realitymarkkinoilla, kun vuosituhannen alussa otsikoita nostattanut Sillä silmällä saa uuden kauden – ja uudet tähdet.

14.12.2017 21:15

Alkuvuodesta kuultiin Sillä silmällä -sarjan (Gueer Eye for the Straight Guy) tekevän paluun näyttävästi suoratoistopalvelu Netflixissä, ja nyt on julkistettu lisätietoja uusista jaksoista.

Helmikuussa 2018 julkaistaan kahdeksan jakson pituinen tuotantokausi, jonka tuotanto on jo alkanut ympäri Yhdysvaltoja.

Sarjan keskiössä on viisi homomiestä, joiden erikoisalat ovat hiukset, muoti, ruoka, kulttuuri ja sisustus. He laittavat joka jaksossa uusiksi yhden heteromiehen elämän sekä ulkoisesti että sisäisesti, ja varsinkin sisäinen muutos on tällä hetkellä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Yhdysvallat jatkaa kahtia jakautumista, ja vuosituhannen aatemaailma halutaan päivittää tähän päivään sopivaksi.

Omalta osaltaan julkkiksiksi nousseet sarjan alkuperäiset tähdet väistyvät uusien trendsettereiden tieltä. Uudet lifestyletähdet ovat Bobby Berk, Karamo Brown, Antoni Porowski, Jonathan Van Ness ja Tan France.

Lisää luettavaa