Hollywood paniikissa – playboyn maineessa olevalla huippunäyttelijällä todettiin HIV

11.11.2015 02:22

The Sun raportoi Hollywoodin olleen eilen pelosta jäykkänä, kun uutinen A-listan näyttelijällä todetusta HIV:stä alkoi leviämään. Supertähdeksi kutsutun näyttelijän nimeä lehti ei kuitenkaan ainakaan vielä paljastanut.

Tähden lakimiehet ovat tietoisia tilanteesta ja ovat valmiita puolustautumaan aiempien kumppanien mahdollisilta oikeusjutuilta. Aiempiin korkean profiilin suhteisiin kuuluvat muun muassa palkittu näyttelijätär, uskonnollinen elokuvatähti, kuuluisa Hollywood-persoona jolla on ristiriitainen menneisyys, tv-tähti, mediapersoona ja glamour-malli.

Yhdysvaltain showbisneksen sisäpiiriläinen sanoi, että on tullut yleiseen tietoisuuteen, että tähdellä on HIV ja näyttelijä on tiennyt sen itse jo vuosien ajan.

– Realiteetti on, että jos hän on tietoisesti riskeerannut naisten terveyden, se on kuvottavaa ja on vain ajan kysymys milloin asia tulee julkisuuteen, sisäpiiriläinen lisäsi.

Jotkut näyttelijän ystävät ovat kehottaneet häntä tulemaan asiasta julkisuuteen, mutta hän on tähän mennessä kieltäytynyt. Tähti tiettävästi pelkää, että paljastus vaikuttaisi liikaa hänen uraansa. Pelkona ovat myös oikeusjutut aiemmilta kumppaneilta.

Suomessa todettuja HIV-tartuntoja oli viime vuonna 181 kappaletta.

Kuva: Wikipedia

Lähde: The Sun, THL

(Episodi/MLE)

 

Lisää luettavaa